Ajo kaatui kahdeksannelta sijalta Khairuddinin mentyä nurin edeltä

Ajo otti kauden neljänteen ja osittain kostealla radalla ajettuun MM-osakilpailuun terävän startin ruudusta yhdeksän taiitaen sen jälkeen matkaa tasaisen varmasti sijoilla 7-9.

Ajamalla Khairuddinin ja Ajon taistelua seitsemännestä sijasta ei olisi pystynyt uhkaamaan enää kukaan, kunnes malesialainen teki kohtalokkaan virheen.

Kilpailun voittajaksi viiletti sarjaa johtava espanjalainen Maverick Vinales. Voitto oli Vinalesille kauden toinen, sillä hän oli ykkönen myös edellisessä osakilpailussa Espanjan Jerezissä.

Ranskan GP:n kärkikolmikon muodostivat tutut espanjalaiset kuljettajat.

Vinales meni tällä kertaa päätöskierroksella menojaan, mutta Alex Rins ja kisassa hyvän nousun tehnyt Luis Salom väänsivät tiukasti toisesta sijasta. Se kamppailu päättyi Rinsin eduksi 0,123 sekunnin turvin. Rins jäi puolestaan voittajasta 1,264 sekuntia.

"Huonoa onnea!"

– No joo, ei tietysti ollut ihan sellainen kisa kuin halusin. Olisi tietty ollut mukavampaa tulla maaliin seitsemäntenä, mutta ei näille voi mitään. En onneksi satuttanut itseäni, mutta kyllähän minä olin todella epäonninen tässä kisassa, totesi suomalaistiimi Avant Tecnon KTM-pyörällä kilpaileva Ajo.

Ajo otti kilpailuun terävän startin yhdeksännestä ruudusta ja ajoi siitä lähtien kylmäpäisesti sijoilla 7-9. Ajamalla häntä ei olisi enää pystytty kärkikymmeniköstä suistamaan.

– Fahmi (Khairuddin) kaatui edestäni ja minun oli pakko väistää nurmikolle, etten olisi osunut häneen. Nurmikko oli kuin jäätä ja pyörä lähti alta. Ei siinä tilanteessa ollut mitään tehtävissä.

Harjoituksista lähtien kymmenen nopeimman joukossa liikkunut Ajo oli luonnollisesti pettynyt, mutta Le Mansista löytyi jatkoa ajatellen toki myös paljon hyvää.

– Viikonloppu ja kisakin kulki tuohon kaatumiseen saakka hyvin ja olen tyytyväinen tältä osin kokonaisuuteen.

– Otin kisan alun rauhallisesti löytäen lopussa hyvän rytmin. Oli ehkä pieni virhe tehdä ennen kisaa hieman liian löysät säädöt pyörään, mutta se oli tietysti vaikea päättää siinä kohtaa mitä tehdään, Ajo viittasi haastaviin olosuhteisiin.

– Minulla on kuitenkin hyvä fiilis tiimiin ja ajamiseen, joten ei mitään hätää, vahvisti Ajo.

Kausi jatkuu kahden viikon kuluttua Mugellon radalla Italiassa.

Le Mans, Ranska.
Moto3-luokan 4/17 MM-osakilpailu:

  1. Maverick Vinales Espanja, Team Calvo, KTM 42.05,448
  2. Alex Rins Espanja, Estrella Galicia 0,0, KTM + 1,264
  3. Luis Salom Espanja, Red Bull KTM Ajo, KTM + 1,387
  4. Jonas Folger Saksa, Mapfre Aspar Team, Kalex KTM + 14,593
  5. Alex Marquez Espanja, Estrella Galicia 0,0, KTM + 37,949
  6. Jakub Kornfeil Tshekki, Redox RW Racing GP, Kalex KTM + 40,295
  7. Romano Fenati Italia, San Carlo Team Italia, FTR Honda + 43,325
  8. Brad Binder Etelä-Afrikka, Ambrogio Racing, Suter Honda + 43,537
  9. Alexis Masbou Ranska, Ongetta-Rivacold, FTR Honda + 45,511
10. Isaac Vinales Espanja, Ongetta-Centro Seta, FTR Honda + 45,674
11. John McPhee Iso-Britannia, Caretta Technology – RTG, FTR Honda + 51,452
12. Jack Miller Australia, Caretta Technology – RTG, FTR Honda + 51,592
13. Arthur Sissis Australia, Red Bull KTM Ajo    , KTM + 58,713
14. Alessandro Tonucci Italia, La Fonte Tascaracing, FTR Honda + 58,970
15. Philipp Oettl Saksa, Tec Interwetten Moto3 Racing, Kalex KTM + 1.18,027
Keskeyttäneitä:
Zulfahmi Khairuddin Malesia, Red Bull KTM Ajo, KTM.
Niklas Ajo Suomi, Avant Tecno, KTM.

Pistetilanne:
  1. Vinales 90
  2. Salom 77
  3. Rins 61
  4. Folger 53
  5. Binder 32
  6. Khairuddin 28
  7. Kornfeil 27
  8. Marquez 24
  9. Masbou 23
10. Miguel Oliveira Portugali, Mahindra 20
11. Sissis 19
12. Ajo 18
13. Fenati 17
14. Efren Vazquez Espanja, Mahindra 16
15. Miller 14

Seuraava osakilpailu: 2.6. Mugello, Italia.
 

Uusin numero