Ajo ja Kallio tekivät Mugellossa upeat nousut 11:nneksi

Ajo nousi KTM-pyörällä Moto3-luokan kilpailussa upeasti 28. lähtöruudusta sijalle 11.

Kallio teki puolestaan Kalexillaan vastaavan tempun Moto2-luokassa: ruudusta 22 sijalle 11.

Moto3-luokan voitosta käytiin huima trilleri espanjalaisen Maverick Vinalesin, italialaisen Romano Fenatin ja saksalaisen Sandro Cortesen välillä.

Vinales vei voiton 20 tuhannesosan erolla Fenatiin. Cortesen ero kärkeen oli 71 tuhannesosaa.

Suomalaistalli Ajo Motorpsortin riveissä kilpaileva Cortese johtaa sarjaa yhdeksän pisteen erolla Vinalesiin. Ajon 21 pistettä oikeuttavat sijaan 18.

Moto2-luokan ykköseksi paineli kotiyleisön riemuksi Andrea Iannone. Hän peittosi espanjalaisen paalupaikkamiehen Pol Espargaron 90 tuhannesosalla. Kolmanneksi ajoi sveitsiläinen Thomas Lüthi.

Mugellossa viidenneksi sijoittunut espanjalainen Marc Marquez johtaa sarjaa pistein 163. Espargaro tulee 34 pisteen takamatkalla. Kallio on kuudentena 77 pisteellä.

MotoGP-sarjan kaksi pienimpää luokkaa siirtyivät Mugellosta kesätauolle. Seuraava osakilpailu odottaa näiden luokkien osalta  vuoroaan 19. elokuuta Indiapolisin radalla USA:ssa.

Mugello, Italia.
MotoGP-sarjan Moto3-luokan 9/17 MM-osakilpailu:

  1. Maverick Vinales Espanja, Blusens Avintia, FTR Honda 39.57,374
  2. Romano Fenati Italia, Team Italia FMI, FTR Honda + 0,020
  3. Sandro Cortese Saksa, Red Bull KTM Ajo, KTM + 0,071
  4. Niccolo Antonelli Italia, San Carlo Gresini Moto3, FTR Honda + 5,788
  5. Danny Kent Iso-Britannia, Red Bull KTM Ajo, KTM + 5,836
  6. Efren Vazquez Espanja, JHK Laglisse, FTR Honda + 5,860
  7. Alex Rins Espanja, Estrella Galicia 0,0, Suter Honda + 5,906
  8. Jakub Kornfeil Tshekki, Redox-Ongetta-Centro Seta, FTR Honda + 18,195
  9. Zulfahmi Khairuddin Malesia, AirAsia-Sic-Ajo, KTM + 19,232
10. Hector Faubel Espanja, Mapfre Aspar Team Moto3, Kalex KTM + 19,308
11. Niklas Ajo Suomi, TT Motion Events Racing, KTM + 35,855
12. Alexis Masbou Ranska, Caretta Technology, Honda + 35,872
13. Adrian Martin Espanja, JHK Laglisse, FTR Honda + 36,175
14. Kevin Calia Italia, Elle 2 Ciatti, Honda + 36,195
15. Michael Ruben Rinaldi Italia, Racing Team Gabrielli, Honda + 36,270

MM-pistetilanne:
  1. Cortese 164
  2. Vinales 155
  3. Luis Salom Espanja, Kalex KTM 104
  4. Fenati 85
  5. Masbou 75
  6. Khairuddin 66
  7. Rins 63
  8. Louis Rossi Ranska, FTR Honda 56
  9. Antonelli 55
10. Kent 53
11. Vazquez 50
12. Faubel 44
13. Miguel Oliveira Portugali, Suter Honda 39
14. Arthur Sissis Australia, Red Bull KTM Ajo 38
15. Alberto Moncayo Espanja, 36
18. Ajo 21

Moto2-luokan MM-osakilpailu 9/17:
  1. Andrea Iannone Italia, Speed Master, Speed Up 39.52,523
  2. Pol Espargaro Espanja, Pons 40 HP Tuenti, Kalex + 0,090
  3. Thomas Lüthi Sveitsi, Interwetten-Paddock, Suter + 0,897
  4. Bradley Smith Iso-Britannia, Tech 3 Racing, Tech 3 + 1,025
  5. Marc Marquez Espanja, Team CatalunyaCaixa Repsol, Suter + 3,796
  6. Scott Redding Iso-Britannia, Marc VDS Racing Team, Kalex + 3,911
  7. Takaaki Nakagami Japani, Italtrans Racing Team, Kalex + 4,425
  8. Dominique Aegerter Sveitsi, Technomag-CIP, Suter + 11,366
  9. Claudio Corti Italia, Italtrans Racing Team, Kalex + 12,817
10. Johann Zarco Ranska, JIR Moto2, Motobi + 13,031
11. Mika Kallio Suomi, Marc VDS Racing Team, Kalex + 13,129
12. Randy Krummenacher Sveitsi, GP Team Switzerland, Kalex + 13,362
13. Nicolas Terol Espanja, Mapfre Aspar Team Moto2, Suter + 15,199
14. Julian Simon Espanja, Blusens Avintia, Suter + 17,238
15. Ricard Cardus Espanja, Arguinano Racing Team, AJR + 36,556

MM-pistetilanne:
  1. Marquez 163
  2. Espargaro 129
  3. Iannone 129
  4. Lüthi 123
  5. Redding 96
  6. Kallio 77
  7. Smith 69
  8. Corti 59
  9. Aegerter 52
10. Esteve Rabat Espanja, Kalex 51
11. Alex de Angelis San Marino, FTR 48
12. Zarco 47
13. Simone Corsi Italia, FTR 40
14. Nakagami
15. Toni Elias Espanja, Suter 34

Seuraava osakilpailu: 19.8. Indianapolis, USA.