Ahola lisäsi enduron MM-johtoa Sardiniassa

Lauantain suomalaismenestystä Iglesiassa täydensi Juha Salminen, joka kipusi tällä kaudella ensimmäisen kerran palkintokorokkeelle. Salminen sivalsi BMW-pyörällään 2-luokassa kolmanneksi.
KTM:n väreissä kilpaileva Samuli Aro ehti 3-luokassa neljänneksi.

Ahola sateessa karkuteille
Ahola ei jättänyt mitään sattuman varaan italialaistiiminsä kotikilpailussa. Hän oli ykkönen myös yleiskilpailussa, jonka kuusi kärkisijaa menivät pienimmän luokan kuljettajille.
Ahola repi Husqvarnaa kuskaavaan ranskalaiseen Antoine Meoon 55,6 sekunnin ja lähimpään pisteuhkaajaansa, KTM:llä kilpailevaan italialaiseen Simone Albergoniin jo 1.16 minuutin eron.
– Ei oikeastaan mitään suurempia ongelmia. Jäin ensimmäisellä kierroksella todella pitkän endurotestin loppuosan ylämäkeen kiinni, mutta pystyi ajamaan siitäkin huolimatta luokkapohjat, kertoi Ahola.
Kisan toinen puolisko ajettiin sateessa, joka teki alustasta liukkaan. Aholalle tosin sekin sopi mainiosti.
– Tein suurimman eron muihin viimeisellä endurotestillä ja kolmannella crossipätkällä, jolloin satoi.
Ensimmäisen MM-osakilpailunsa kuluvalla kaudella ajanut Jari Mattila siivitti Suzukinsa sijalle kymmenen. MM-pisteissä kuudentena oleva Eero Remes tuli KTM:llä seuraavalla sijalla. Mattila jäi Aholasta 3.26 ja Remes lähes tasan tarkkaan neljä minuuttia.
– Menetin aivan liian paljon aikaa ensimmäisen kerran kellotetulla endurotestillä, kun kaatuilin korkealla ylämäessä kiviltä puolella ja toiselle. Eipä silti, kyllä extreme-testeilläkin pitäisi saada parempi vauhti päälle, korosti Remes.

Salminen näki valoa tunnelin päässä
Kakkosluokan voittajasta ei ollut tälläkään kertaa epäselvyyttä ranskalaisen Johnny Aubertin jatkaessa täysosumatyötään KTM:n sarvissa. Maksimipistein luokkaa johtava Aubert kukisti toiseksi tulleen puolalaisen Husqvarna-kuljettajan Bartosz Obluckin 1.09 minuutilla.
Salminen kävi tiukkaa taistelu toisesta sijasta jäätyään Obluckista ainoastaan 1,13 sekuntia. Toisaalta neljänneksi sijoittunut espanjalainen Cristobal Guerrero tuli Yamahallaan vain 1,93 sekuntia Salmisen takana.
– Suunta on oikea ja nyt näkyi vihdoin jo valoa tunnelin päässä. Pystyin toteuttamaan niitä juttuja, joita pyörän kanssa on parin viime viikon aikana tehty, vahvisti luokan MM-pisteissä kuudentena oleva Salminen tyytyväisenä.
Salmisen päivään ei mahtunut suurempia virheitä.
– Mitä nyt jotain pientä extremellä, mutta nekään eivät johtuneet välttämättä kuljettajasta. Ajaminen tuntui ihan mukavalta. Välillä voitin ja välillä tuli pataan, mutta tuntui mukavalta, kun pystyin ajamaan taas tosissani kilpaa.
Keskiluokan muista suomalaiskuljettajista Matti Seistola ajoi Husqvarnalla yhdeksänneksi, Valtteri Salonen Husabergilla 11:nneksi ja Salmisen tallikaveri Simo Kirssi 14:nneksi.

Aro esitti vauhdin osalta kauden parasta
Aro ei vaikuttunut pahemmin pettyneeltä neljänteen sijaan, vaikka viisinkertaisella maailmanmestarilla olisi ollut eväät aina voittoon asti.
– Vauhdillisesti kauden yksi parhaita, ellei jopa paras ajopäivä. Olisin pystynyt taistelemaan luokkavoitosta ilman paria kohellusta ja huonoa tuuria.
Arolla, kuten monella muullakin oli vaikeuksia endurotestin kivikkoisessa ylämäessä.
– Katsoin tuohon mäkeen linjat tarkasti ja ensimmäinen, joskin ilman aikaa ajettu enskatesti osuikin kohdilleen. Toisella kierroksella oli sitten jo hankalampaa osittain puhki kuluneessa mäessä ja tihkusateen liukastamassa kivikossa. Crossi- ja extreme-testit kulkivat minulta ihan kärjen vauhtia, kertoi voittajasta 47 sekuntia jäänyt Aro.
Sardinian avauspäivä oli isossa luokassa ranskalaiskuljettajien juhlaa. Sebastien Guillaume tuuletti Husqvarnan puikoissa voittoa 5,99 sekunnin erolla GasGas-pyörällä matkaa taittavaan Christophe Nambotiniin. Kauden kaikki aiemmat ajopäivät nimiinsä vienyt Aron espanjalainen tallikaveri Ivan Cervantes oli kolmas.
Cervantes johtaa edelleen MM-sarjaa 15 pisteen erolla Guillaumeen. Luokan hallitseva mestari Aro tulee neljäntenä yhdeksän pistettä Guillaumen takana.
Marko Tarkkala on kerännyt BMW:llään seitsemänneksi eniten pisteitä. Tarkkala päätyi lauantain kilpailussa samaan sijoitukseen 2.20 minuuttia kärjestä.
– Ajollisesti tuntuu jo paremmalta, vaikka sijoitus olikin vielä suunnilleen sama kuin alkukaudella. Lähden ihan positiivisin mielin seuraavaan ajopäivään.
Tarkkala sai kauden edellisessä, Espanjassa ajetussa osakilpailussa kovan tällin kylkeensä.
– Olen joutunut olemaan varovainen tuon kyljen kanssa ja venyttely on jäänyt väkisinkin vähille. Selkä oli siksi aivan jumissa, totesi Tarkkala.

MM-sarja jatkuu sunnuntaina Iglesiassa.

Iglesias, Italia.
Enduromoottoripyöräilyn MM-sarjan 5/16 osakilpailu:

Luokka E1:
1) Mika Ahola Suomi, Honda 54.03,09, 2) Antoine Meo Ranska, Husqvarna + 45,62 jäljessä, 3) Simone Albergoni Italia, KTM + 1.16,57, 4) Marc Germain Ranska, Yamaha + 1.31,43, 5) Thomas Oldrati Italia, KTM + 2.00,32, 6) Fabien Planet Ranska, KTM + 2.06,96, …10) Jari Mattila Suomi, Suzuki + 3.26,00, 11) Eero Remes Suomi, KTM + 4.00,76.

MM-pistetilanne:
1) Ahola 122, 2) Albergoni 109, 3) Meo 100, 4) Oldrati 86, 5) Planet 73, 6) Remes 71.

Luokka E2:
1) Johnny Aubert Ranska, KTM 56.49,04, 2) Bartosz Oblucki Puola, Husqvarna + 1.09,23 jäljessä, 3) Juha Salminen Suomi, BMW + 1.10,36, 4) Cristobal Guerrero Espanja, Yamaha + 1.12,29, 5) Joakim Ljunggren Ruotsi, Husaberg + 1.22,10, 6) Alessandro Belometti Italia, KTM + 1.33,01, …9) Matti Seistola Suomi, Husqvarna + 2.37,23, 11) Valtteri Salonen Suomi, Husaberg + 2.54,58, 14) Simo Kirssi Suomi, BMW + 3.47,43.

MM-pistetilanne:
1) Aubert 120, 2) Guerrero 91, 3) Oblucki 88, 4) Ljunggren ja Belometti 86, 6) Salminen 79, 7) Kirssi 64.

Luokka E3:
1) Sebastien Guillaume Ranska, Husqvarna 57.07,01, 2) Christophe Nambotin Ranska, GasGas + 5,99, 3) Ivan Cervantes Espanja, KTM + 10,76, 4) Samuli Aro Suomi, KTM + 47,19, 5) Fabio Mossini Italia, Honda + 58,94, 6) Marcus Kehr Saksa, KTM + 1.52,32, 7) Marko Tarkkala Suomi, BMW + 2.20,63.

MM-pistetilanne:
1) Cervantes 120, 2) Guillaume 105, 3) Nambotin 102, 4) Aro 96, 5) Kehr 75, 6) Mossini 72, 7) Tarkkala 65.

Seuraava osakilpailu: 19.4. Iglesias, Italia.