Ahola ja Salminen podiumilla Meksikon MM-endurossa

Molemmat ajoivat luokissaan toisen sijan. Kuusi edellistä kisapäivää 1-luokassa Hondallaan voittaneella Aholalla on edelleen hallussaan tukevan tuntuinen 36 pisteen MM-johto.

Pienimmän luokan voiton vei pisteissä toisena oleva ranskalainen Husqvarna-kuljettaja Antoine Meo 12,97 sekunnin erolla kisan takkuisesti aloittaneeseen, mutta lopussa hyvän nousun tehneeseen Aholaan.

Vauhtiaan BMW:n puikoissa nostanut Salminen taipui enduro 2-luokassa kauden kaikki 11 kisapäivää tähän mennessä voittaneelle KTM:n ranskalaisässälle Johnny Aubertille 32,72 sekuntia. Salminen on MM-pisteissä kolmantena.

Yli 2000 metrin korkeudella merenpinnasta ajetun vaativan kilpailun suomalaismenetystä täydensi 3-luokan hallitseva maailmanmestari Samuli Aro sijoittumalla neljänneksi. Kokonaispisteissä samalla sijalla oleva Aro jäi ison luokan ja samalla yleiskilpailun voiton Husqvarnalla kuitanneesta Ranskan Sebastien Guillaumesta 1.04 minuuttia.

Aron KTM-tallikaveri Eero Remes ajoi 1-luokassa kuudenneksi ja Valtteri Salonen Husabergilla 2-luokassa yhdeksänneksi.

Aholan pyörä ei käynnistynyt aamulla

Aholan avauspäivä Meksikossa oli alusta lähtien varsin vaiherikas ja hermoja raastava.

– Pyörä ei lähtenyt aamulla käyntiin ja minulle tuli siitä kymmenen sekuntia penaltya. Emme ole saaneet kaasarin säätöjä kohdalleen. Meillä ei ole täällä mukana tarpeeksi neuloja ja nytkin käytössäni on se ohuin mahdollinen. Lisäksi vielä bensan laatu on huonoa.

Ahola yritti käynnistää pyöräänsä mekaanikkonsa neuvoin. Kolmatta peräkkäistä maailmanmestaruutta tavoitteleva Ahola palaa jatkossa normaaliin käytäntöön.

– Toisena kisapäivänä yritän startata pyörää taas omalla systeemillä. Edessä saattaa olla varsin mielenkiintoinen päivä, sillä sade alkoi lauantai-iltana.

Aholan kovaa kiriä pahimmillaan kuudennelta sijalta kakkoseksi edelsi ongelmia toisensa perään.

– Menetin aikaa aamulla ensimmäisenä ajetulla extreme-testillä jäätyäni kiinni tukkeihin. Kahden ensimmäisen kierroksen crossitesteillä pyörästä hävisivät takajarrut ja kun ne saatiin kuntoon, niin sitten kaaduin kolmannella kierroksella. Crossitesti onnistui minulta vasta neljännellä kierroksella, jolloin nousin samalla kolmannelta sijalta toiseksi tiimikaverini Gauthierin (Julien) ohi.

– Näiden kaikkien ongelmien jälkeen tähän tulokseen täytyy olla tyytyväinen, huokaisi Ahola.

Salmisen kova työ kantaa hedelmää

Salminen on paiskinut pitkin kautta rankasti töitä uuden BMW-projektin kanssa ja ero toista peräkkäistä MM-kultaansa takovaan Aubertiin on kaventunut koko ajan kevään jälkeen.

– Onhan se kiva nähdä, että työ tuottaa tulosta, totesi Salminen.
Salmisella oli mahdollisuus pistää Aubert vieläkin lujemmalle, mutta yksi kohtalokas kaatuminen oli liikaa.

– Otin toisen kierroksen crossitestillä oikein kunnon lipat, kun etupyörä lähti nopeassa jarrutuksessa alta. Keula meni siinä rytäkässä siksi pahoin vinoon, että minun oli pysähdyttävä vielä oikomaan sitä päästäkseni pätkän maaliin.

Meksikon olosuhteet ovat vaativat, mutta reittiä Salminen luonnehtii helpohkoksi Euroopan kisoihin verrattuna.

– Täällä on mukana niin paljon eteläamerikkalaisia kuljettajia, että reitin osalta on ollut pakko tehdä kompromisseja.

Aro ei löytänyt parasta rytmiä rankassa kelissä

Aro myönsi, että hän ei saanut riittävän hyvää ajorytmiä päälle raskaan päivän kuluessa.

– Tällaisessa ilmankosteudessa ja kuumuudessa keli on hankala ja rankka niin kuljettajalle kuin pyörällekin näin korkealla ajettaessa. Minultakin katosivat kuumana käyneestä pyörästä tehot crossitestillä.
Endurotestit sujuivat Arolta mukavasti, mutta muille maastokokeille jäi parantamisen varaa.

– Crossitestillä tökki. Lisäksi jäin extreme-testillä kertaalleen jumiin tukkihässäkkään ja hävisin siinä tuollaiset 15 sekuntia.

Sunnuntaina jatkuvassa Meksikon kisassa ei nähdä täyttä suomalaismiehitystä, sillä BMW-kuljettajista mukana on vain Salminen. Salmisen tiimikaverit, 2-luokassa kisaava Simo Kirssi ja 3-luokassa ajava Marko Tarkkala testaavat pyöriä samaan aikaan omilla tahoillaan.
Kuviosta on poissa myös Matti Seistola, jonka polvi vaatii leikkauksen. Seistola jatkaa endurouraansa myös ensi kaudella Husqvarnan riveissä, jolloin hän siirtyy 2-luokasta 1-luokkaan.

Valle de Bravo, Meksiko.
Enduromoottoripyöräilyn MM-sarjan 11/16 osakilpailu:

Luokka E1:
1) Antoine Meo Ranska, Husqvarna 1.17.22,14, 2) Mika Ahola Suomi, Honda + 12,97 jäljessä, 3) Julien Gauthier Ranska, Honda + 24,69, 4) Thomas Oldrati Italia, KTM + 57,36, 5) Simone Albergoni Italia, KTM + 1.09,75, 6) Eero Remes Suomi, KTM + 3.18,59.

MM-pistetilanne:
1) Ahola 269, 2) Meo 233, 3) Albergoni 219, 4) Oldrati 191, 5) Remes 168, 6) Gauthier 159.

Luokka E2:
1) Johnny Aubert Ranska, KTM 1.17.25,96, 2) Juha Salminen Suomi, BMW + 32,72, 3) Rodrig Thain Ranska, TM + 1.03,18, 4) Bartosz Oblucki Puola, Husqvarna + 1.33,50, 5) Alessandro Belometti Italia, KTM + 2.16,24, 6) Cristobal Guerrero Espanja, Yamaha + 2.46,97, …9) Valtteri Salonen Suomi, Husaberg + 4.08,33.

MM-pistetilanne:
1) Aubert 275, 2) Oblucki 206, 3) Salminen 203, 4) Joakim Ljunggren Ruotsi, Husaberg 190, 5) Thain 162, 6) Guerrero 151, …8) Simo Kirssi Suomi, BMW 131, 9) Salonen 106..

Luokka E3:
1) Sebastien Guillaume Ranska, Husqvarna 1.16.21,57, 2) Ivan Cervantes Espanja, KTM + 11,16 jäljessä, 3) Christophe Nambotin Ranska, GasGas + 25,26, 4) Samuli Aro Suomi, KTM + 1.04,67, 5) Fabio Mossini Italia, Honda + 1.56,44, 6) Nathan Kenney USA, KTM + 3.53,64.

MM-pistetilanne:
1) Cervantes 249, 2) Nambotin 230, 3)Guillaume 221, 4) Aro 220, 5) Marcus Kehr Saksa, KTM 169, 6) Mossini 138, 7) Marko Tarkkala Suomi, BMW 133.

Seuraava osakilpailu: 19.7. Valle de Bravo, Meksiko.

Uusin numero