Timo Lahti jahtaa speedwayn EM-sarjapaikkaa Italiassa

Speedwaykuljettaja Timo Lahti ajaa lauantaina yhden kauden tärkeimmistä kilpailuistaan. Panoksena Italiassa on paikka Euroopan mestaruussarjaan.

Timo Lahti taistelee paikasta speedwayn Euroopan mestaruussarjaan lauantaina 13. kesäkuuta, kun SEC Challenge ajetaan Italian Lonigossa. Kyseessä on Lahden yksi kauden tärkeimmistä kilpailuista, sillä Lonigon kilpailusta jaetaan viidelle parhaalle paikat Speedway European Championship -sarjan (SEC) kaudelle 2026.

Lahti on esiintynyt kuluvalla kaudella vahvassa vireessä Ruotsin, Tanskan ja Puolan liigoissa ja lähtee kisaan luottavaisena. Lonigon rata on Lahdelle tuttu, ja sieltä on hyviä muistoja jo 16 vuoden takaa, kun hän edusti ensimmäistä kertaa Suomea World Cup -karsinnoissa vasta 17-vuotiaana.

– Tavoitteena on totta kai ajaa paikka SEC-sarjaan, jossa olen ollut viimeiset kaksi vuotta. Tiedän, että taso on kova, mutta hyvällä omalla tekemisellä kisasta tulee varmasti hyvä. Lonigo on ollut minulle aina hyvä paikka, Lahti kommentoi kilpailun alla.

SEC Challenge ajetaan 20 erän pistekilpailuna, jossa jokainen kuljettaja ajaa kerran toisiaan vastaan. Koska ainoastaan viisi parasta kuljettajaa pääsee jatkoon, niin jokaisessa erässä on onnistuttava. Yksikin huono erä maksaa helposti jatkopaikan.

– Lonigossa rata on yleensä liukas, joten starteissa on onnistuttava. Ajan numerolla yhdeksän, mikä tarkoittaa, että saan kaksi starttia sisäradalta, molemmat tosin kilpailun loppupuolella. Ensimmäisissä erissä pitää pystyä keräämään pisteitä ulkoradoilta, mutta siihen on hyvät mahdollisuudet. Kaikki tehdään niin hyvin kuin pystytään, Lahti päättää.

Kilpailu Lonigossa alkaa kello 20 Suomen aikaa, tulosseuranta löytyy täältä.

Lahti on ajanut EM-sarjassa kausilla 2020, 2021, 2024 ja 2025. Paras kokonaissijoitus on seitsemäs kaudelta 2020.

Teksti: tiedote, kuva: Daniel Sievers

Uusin numero