
EU:n jäsenmaiden mukaan unionin ei ole tarpeen pakottaa moottoripyörille määräaikaiskatsastusta.
Euroopan liikenneministerit vahvistivat kokouksessaan neuvoston kannan EU:n liikennekelpoisuuspakettiin. Paketin pääkohtia ovat määräaikaiskatsastuksia, teknisiä tienvarsitarkastuksia ja ajoneuvojen tietojen rekisteröintiä koskevat uudistukset.
Neuvoston ratkaisun pääkohtina vaadittua katsastusväliä ei lyhennetä kahdesta vuodesta vuoteen, kun ajoneuvon ikä on 10 vuotta ja – mikä tärkeintä – moottoripyörät säilytetään katsastusvaatimuksen ulkopuolella.
Moottoripyöräilyjärjestöt FEMA ja FIM ovat lobanneet viime kuukausien aikana hartiavoimin ja esitelleet päättäjille faktatietoa siitä, kuinka minimaalinen teknisten vikojen osuus moottoripyöräonnettomuuksien syynä on. Järjestöjen mukaan turvallisuusparannuksia voidaan saavuttaa ajokoulutuksella, infrastruktuurin kehityksellä ja kohdennetulla puuttumisella, ei yleisellä katsastusrangaistuksella.
Seuraavassa vaiheessa Euroopan parlamentin odotetaan muodostavan kantansa asiaan, jonka jälkeen komissio, parlamentti ja neuvosto voivat aloittaa kolmikantaneuvottelut.
Kommentti:
Vaikka ei pitäisi nuolaista ennen kuin tipahtaa, pitäisin todennäköisenä, että EU-parlamentin pitäisi torpata neuvoston – siis jäsenmaiden – kanta täysin, jotta määräaikaiskatsastukset nousisivat uudelleen pöydälle. Jos parlamentin linja on samansuuntainen neuvoston kanssa, asiaa voidaan pitää käsiteltynä.
Huomionarvoinen on myös neuvoston kanta siitä, että EU:n ei tarvitse määrätä (autojen) lyhyemmistä katsastusväleistä. Toivoa sopii, että yleisesti näennäisten turvallisuustoimien vastainen kanta pitää liiallisen sääntelyinnon aisoissa myös tulevaisuudessa.
Joka tapauksessa katsastusasia lienee historiaan peilaten seuraavan kerran tapetilla vuoden 2040 tietämissä.
Lähde: FEMA, kuva: Honda