Otto Raakin kausi Ruotsissa päättyi kolmen kilpailun viikonloppuun – Indianerna 1. divisioonan voittoon.
Otto Raak on ajanut kuluneen kesän Ruotsin 1. divisioonaa Kumla Indianernan joukkueessa, sekä “lainalla” Hallstavikin Team Campus Roslagenin riveissä. Kilpailukausi Ruotsissa päättyi viikonloppuna kolmen kilpailun rutistukseen. Perjantaina ajettiin Norrköping Open, lauantaina Örebrossa ajettiin 1. divisioonan ottelu ja sunnuntaina sarja ajettiin päätökseen Eskilstunassa. Raakin viikonloppu länsi-naapurissa oli värikäs, mutta onnistunut.
Perjantain Norrköping Openissa oli kuljettajilla kokeilussa Anlaksen uusi rengas, jonka olisi tarkoitus kestää koko kilpailun ajan. Kilpailu ajettiin täydellä 16 kuljettajan kaaviolla. Raakin avaus kilpailuun oli haastava ja ensimmäisessä erässä hän jäi pisteittä. Toisessa erässä hyvän startin ja eka pään taistelun jälkeen hän tuli maaliin kuitenkin toisena kilpailun täysin pistein voittaneen Kim Nilssonin perässä. Kolmannen erän tasaisen taistelun päätteksi Raak saavutti ruutulipun ensimmäisenä. Kahdessa viimeisessä erässään Raak oli kolmas. Lopputulos viikonlopun ensimmäisestä kilpailusta oli seitsemän pistettä ja kahdesas sija.
– Oli kyllä ihan hyvä kisa. Eka erä oli haastava, mutta sitten sai rentoutta ajamiseen ja se lähti ihan kivasti rullaamaan. Toka erässä sain tosi hyvän startin, mutta ei vauhti riittänyt Nilssonia vastaan. Kolmannen erän pystyin kuitenkin voittamaan. Rengas kesti aika hyvin, lopussa rupes pikkasen purkautumaan. Rata oli aika kova ja kilpailun edetessä se vähän hajosi. Mutta hyvä fiilis jäi, kommentoi Raak viikonlopun avausta.
Otto Raak Norrköping Open 26.9: 7 pistettä (0,2,3,1,1), 8. sija
Lauantaina Otto edusti Indianernaa kauden toiseksi viimeisessä Ruotsin 1. divisoonan ottelussa. Indianerna ajoi Örebron aurinkoisessa päivässä selkeään otteluvoittoon. Raak ei menettänyt viidessä ajamassaan erässä vastustajille pistettäkään. Saldona kolme erävoittoa ja kaksi kakkossijaa joukkuekaveri Niklas Säyriön takana. Suomalaisduo Raak ja Säyriö nähtiin radalla kolme kertaa ja jokaisen erän tuloksena oli kaksoisvoitto. Raak myös voitti molemmat 4. kuljettajien väliset erät.
– Pitää olla tyytyväinen, oli hyvä kisa. Alusta asti startit lähti hyvin ja ajo tuntui hyvältä. Pyörä kulki kivasti. Lopussa olisi pitänyt vähän vaihtaa säätöjä, kun yritin vallia pitkin ulkoa ajaa, mutta opittiin siitäkin, kommentoi Raak lauantain kilpailua.
1. divisioona Örebro 27.9:
1. Indianerna 48 (Otto Raak 13+2 (3,2’,3,3,2’))
2. Vikingarna 29
3. Nässjö 24
4. Smederna 19
Ruotsin 1. divisioonan viimeinen ottelu ajettiin sunnuntaina Eskilstunassa. Raak edusti ottelussa Team Campus Roslagenia, joka tunnetaan myös Ruotsin Bauhausliigajoukkue Rospiggarnan kakkosjoukkueena. Raakin kilpailu lähti vakuuttavasti liikkeelle, kun ensimmäisessä erässä Otto tuli maaliin toisena ja toisen eränsä hän voitti. Kolmannessa erässä kilpailu sai Raakin osalta ikävän käänteen, kun ykköspyörän moottori hajosi. Kahdesta viimeisestä erästä ei jäänyt paljoa jälkipolville kerrottavaa, kun niistä kasaantui yhteensä yksi piste. Sunnuntain saldoksi Raakin osalta jäi siis kuusi pistettä ja konerikko. Team Campus Roslagen ajoi ottelussa toiseksi.
– Alku oli tosi hyvä. Kaks ekaa erää kulki hyvin, kolmannessa ihmettelin kun tehot hävisi ja koko pyörä tärisi ja sitten kuului joku ihme kilinä. Vedin siihen nurmikolle ja totesin että sieltähän näkyy vähän kaikkea sieltä moottorista, oli sisuskalut esillä. Kakkospyörällä ajoin sitten ne viimeset erät, mutta sitä ei saatu kulkemaan samalla tavalla. Oli kuitenkin hyvä päivä, ainakin konerikkoon asti, kommentoi Raak sunnuntain päätösottelua.
– Kokonaisuutena oli hyvä viikonloppu. Kolme hyvää kisaa sain ajettua. Konerikko harmittaa, mutta sille ei voi mitään. Kiva tämmönen kauden päätös puristus. Nyt voi ottaa hetken happea ja lomailla ja miettiä tulevaa, Raak summaa viikonloppunsa.
Lauantain selkeällä otteluvoitolla Raakin edustama Indianerna varmisti myös sarjan voiton kaudella 2025!
1. divisioona Eskilstuna 28.9:
1. Smederna 36
2. Team Campus Roslagen 31 (Otto Raak 6 (2,3,R,0,1))
3. Piraterna 28
4. Nässjö 25
Otto Raak ja Raak Racing Team haluaa kiittää kaikkia sponsoreita, tukijoita ja kaikkia muita jotka ovat olleet menossa mukana kaudella 2025!
Teksti: Miro Nevanperä / Raak Racing Team, kuva: Timo Palmi