Ajatukset Pohjois-Euroopan valloituksessa

Mielessä on jo kovasti ensi kesän Pohjois-Euroopan reissu ja kaikki siihen liittyvä. Paljon on mietittäviä asioita ja varmasti vielä ei edes kaikkea osaa ottaa huomioon.

Syksyyn toisella pyörällä.

Kuten kuvasta näemme, ei kuvassa komeile musta Virago vaan punainen 1400-kuutioinen Suzuki Intruder. Pyörä on ollut minulla ajossa muutaman viikon oman Viragon ollessa tallissa. Täytyy sanoa, että on kyllä aivan toista maata tämä laite. Vääntöä, kiihtyvyyttä ja ajo-ominaisuuksia toisella lailla, kuin Viragossa. Viragossa on myös puolensa, enkä sanokaan, että se mitenkään huono pyörä olisi.

Tämä Intruder on varustettu Corbinin satulalla, jalkatappien siirtosarjalla ja leveällä tangolla. Aika kiva on pyörän päällä istua ja matkaa tehdä.

Intikalla Eurooppaan?

Se voi olla näin, että tällä pyörällä teen ensi vuoden tietoisuusajon, jonka pituus on noin 6200 km. Meikäläisen hermostolle ajoasento on aika passeli ja tekniikka tuntuu kivasti toimivan, toki talvella joutuu kaasarit tästä synkronoimaan, mutta nämä ovatkin ihan perus huolto juttuja. Jotenkin olen mieltynyt kardaanivetoisiin, niiden helppouden takia, eli kyllähän se silloin puoltaisi tällä ajoa ensi kesänä.

Kipupotilaan syksy.

Syksy on itselle tuskan aikaa koleiden kelien takia, eli kivut kasvaa ja sitäkautta toimintakyky tulee vääjäämättä alaspäin. Valokuvaus, jota opiskelen on onneksi sellaista, jolla saa ajatuksia pois kivusta. Jos haluat omasta pyörästä kuvan kaltaisia kuvia ja edullisesti, niin saa laittaa viestiä! Sähköposti vptaipale@gmail.com tavoittaa!

Tulossa on Kompleksinen kaksikko Ry:n puolelta kansalaisinfo eduskunnassa, jossa käsitellään CRPS-kipupotilaiden kokemia terveydenhuollon haasteita ja ratkaisuja näihin. Tämä on yleisölle avoin tapahtuma, johon kaikki on tervetulleita!

Myös valokuvanäyttelyn teko Jyväskylän pääkirjastolle on hyvässä vauhdissa. Näyttely on esillä koko Helmikuun ja sieltä jollain aikataululla tulee myös pääkaupunkiseudulle. Näyttelyn nimenä on Kivun monet kasvot ja käsittelee siis CRPS-potilaita. Jos olet keski-suomen suunnilla helmikuussa, niin käypä kattomassa!

Tulevat syksy ajot.

Tulevana viikonloppuna olisi vielä tarkoitus ajella pari pidempää reissua pyörällä. Valkeakoskelle Yamaha Custom Club vuosikokoukseen ja Rautalammille pestuumarkkinoille. Näiden uskoisin olevan viimeisiä pidempiä ajoja tälle kaudelle, jollein sitten keli taas osoita lämpimiä ja suhteellisen vähäsateisia päiviä. Itselle kuitenkin moottoripyöräily on iso henkireikä kaiken kivun ja muun elämän ympärillä. Haluan pitää talven ja ajotauon minimissään. Jos olisi rahaa, niin ilman muuta tulisi enduro talliin, millä voisi ajella talvenkin ja kesät sitten customilla.

Jos kiinnostuit valokuvauksesta, niin kannattaa instagramissa ja facebookissa ottaa seurantaan tili nimeltä objektiiivin.takaa. Näiltä sivuilta näet minun ottamia kuvia.

Teksti ja kuva: Ville Taipale / Kompleksinen kaksikko

Uusin numero