8 elokuun, 2025
Jotkut asiat ovat kritisoinnin yläpuolella. Yhden tällaisen ryhmän muodostavat toimet, joita perustellaan liikenneturvallisuuden parantamisella.
Ymmärrän, että minut voi tämän kirjoituksen perusteella leimata liikenneturvallisuustyön vastustajaksi, sääntöjä rikkovien puolustajaksi, kaahariksi ja miksi nyt sattuukaan huvittamaan. Tästä ei kuitenkaan ole kyse, vaan pointti on siinä, millä perusteilla meillä liikenneturvallisuuteen liittyviä ja sillä perusteltavia päätöksiä tehdään.
Poliisi kertoi kesäkuussa madaltaneensa ylinopeuksien puuttumiskynnystä taannoisen ESRA3-tutkimuksen tulosten perusteella. Tutkimuksessa suomalaiset kertoivat ajavansa ylinopeutta keskimääräistä eurooppalaista enemmän, ja asenteet ylinopeuksia kohtaan olivat löyhemmät. Kuka tahansa ulkomailla ajanut ymmärtää, että tutkimustulos ei vastaa todellisuutta. Liikenne Suomessa etenee kuin hidastetussa filmissä, kun taas monissa muissa maissa nopeusrajoitus vaikuttaa usein ainakin taajamien ulkopuolella – ehkä Saksaa, Itävaltaa ja Sveitsiä lukuun ottamatta – lähinnä suositukselta. Ilmeisiä selittäviä tekijöitä on kaksi: 1) suomalaiset vastaavat kyselyihin rehellisemmin ja 2) muualla nopeusrajoitukset koetaan järkevämmin asetetuiksi, jolloin niiden noudattaminen tuntuu perustellummalta.
Rehellisyys on toki arvossaan ja yksi suomalaisuuden peruspilareita, joten ei siitä sen enempää. Mutta muualla Euroopassa ajaessa tuntuu, että matalia nopeusrajoituksia asetetaan usein ainoastaan paikkoihin, joissa ne ovat oikeasti tarpeen. Saattapa nopeusrajoitus olla sellainenkin, ettei tien ajaminen suurinta sallittua ole edes mahdollista. Luotetaan siis siihen, että ihmiset osaavat ihan itse valita tilanteeseen, tiehen ja olosuhteisiin sopivan ajonopeuden.
Suomessa en muista aikoihin kohdanneeni asfalttitietä, jonka ajaminen suurimmalla sallitulla nopeudella vaatisi enemmän keskittymistä kuin hengittäminen. Ilmeisesti siis Väylävirastossa ja ELY-keskuksissa pidetään suomalaisia tienkäyttäjiä niin tyhminä, etteivät he onnistu tilanteeseen sopivan ajonopeuden valinnasta ilman virkamiehen holhousta. Samasta kielivät isommilta teiltä löytyvät vaihtuvat varoitusmerkit, joissa kerrotaan vesi- tai lumisateella heikentyneestä ajokelistä. Eihän sitä olisi ilman merkkiä voinutkaan tajuta.
Jos liikenteestä tehdään niin ”turvallista”, ettei se edellytä yhtään keskittymistä, vaan ajaessaan voi vaikka katsella kissavideoita tai kirjoittaa blogia, on vaarana, että nollat taulussa ajavat kuljettajat eivät kykene reagoimaan yllättäviin tilanteisiin. Näin esimerkin muutama päivä sitten. Kauempana edellä olevat hiljensivät, mutta edelläni ajava auto jatkoi samaa nopeutta. Onneksi Polestarin automaattinen hätäjarrutustoiminto näytti toimivalta – vaikkakin hyvin väkivaltaiselta.
Olisi toivottavaa, että viranomaiset suhtautuisivat tutkimustuloksiin kriittisesti ja pohtisivat liikenneturvallisuuden parantamistoimia useammalta kantilta. Nyt lähes ainoa keino tuntuu olevan nopeusrajoitusten laskeminen, ja kun sääntöjä kiristetään riittävästi, lopulta kaikki saadaan rikkomaan niitä.
Ja pidetäänhän ainakin me keskittyminen tiukasti liikenteessä – ajopelistä riippumatta. Erityisesti meille motoristeille se on kaikkein parhaiten omaa liikenneturvallisuutta edistävä teko.
Petri Suuronen
Päätoimittaja
Pääkirjoitus Bike 8/25
