777 RR Motorsport palaa Kallio kuljettajanaan takaisin Englantiin

– On hienoa päästä Juhan kanssa Mansaarelle, myhäilee 777 RR Motorsportin tiimipäällikkö Joni Hannula.

Hannula toteaa suunnitelmissa olevan ajaa TT:n ja sitä edeltävän North West 200:n lisäksi myös irrallisia BSB-osakilpailuja.

– Olen aina halunnut ajaa kilpaa Mansaarella ja viime vuonna siitä tuli totta. Nälkä kuitenkin kasvaa syödessä ja on upeaa, että 777 RR Motorsport vie keväällä takaisin saarelle hakemaan hyviä tuloksia. Tiimin vahvan tuen vuoksi onkin helpompi keskittyä vain ajamiseen, kiittelee Juha Kallio ja kertoo ajavansa Supersport-luokassa Suzuki GSX-R 600:lla.

– Jos saamme Juhan käyttöön hyvän SuperTwin-pyörän, on myös Lightweight-luokkaan osallistuminen mahdollista, Hannulala toteaa.

Hän ynnäilee useissa luokissa ajamisen hyödyttävän yli 60-kilometrisen radan opettelussa, sillä jokainen harjoituskierros on äärimmäisen tärkeä.

Kallion matkaa Mansaarelle on tukemassa myös Suzukin suomalainen maahantuoja.

– Mansaaren TT-ajot on  tapahtuma, jossa kilpailevat aivan omanlaisensa, erityisen kylmäpäiset RR-kuljettajat. Haluamme ehdottomasti olla mukana tukemassa Juhaa ja auttamassa suomalaista kuljettajaa täyttämään unelmaansa, hehkuttaa Suzukin tuotepäällikkö, Marco Färm.

Uusin numero