
Benellille uusi maahantuoja
Edellisen maahantuojan lopetettua toimintansa Benelli oli hetken ilman Suomen-maahantuojaa, mutta AutoBike on tuonut merkin uudelleen kotimaan markkinoille.

Edellisen maahantuojan lopetettua toimintansa Benelli oli hetken ilman Suomen-maahantuojaa, mutta AutoBike on tuonut merkin uudelleen kotimaan markkinoille.

Valter Piccardi sijoittui SM1 Fast -luokan toiseksi Italian supermotosarjan toiseksi viimeisessä osakilpailussa Limatolassa. Tulos piti suomalaiskuljettajan tavoitteen sarjan kolmen parhaan joukkoon sijoittumisesta elossa.

Joroislainen nuori speedwayhuippu Otto Raak sai kunnian edustaa Suomea peräti neljästi kesän aikana. Lisäksi kesään mahtui Italian mestaruusosakilpailu, kolme kotimaista kilpailua joista jäi käteen mm. kolmas

Kawasaki tuo mekaanisesti ahdetut Ninja H2 -mallit takaisin mallivuodelle 2027. Tieliikennekäyttöön hyväksytty Ninja H2 on saanut reilusti päivityksiä moottoriin, uuden mittariston ja Brembon Hypure-jarrusatulat. Myös

Jesse Mustonen ajoi lauantai-iltana kivikovassa maaradan kutsukilpailussa Vechtassa Saksassa. Vastassa oli tukku MM-sarjan kärkikuskeja, joten haaste oli hirmuinen.

Flat trackin MM-sarja jatkui lauantaina Unkarin Vasadissa ajetulla kilpailulla. Suomen Saku Purtilo on ajanut tasaisen vahvan kauden ja sitä samaa suorittamista ja finaalipaikkaa haettiin nyt

Speedwayn pariajon toinen semifinaali ajettiin lauantaina Itävallassa Mureckin speedwayovaalilla. Suomi lähti hakemaan paikkaa kolmen parhaan joukossa ja EM-finaalissa duolla Antti Vuolas ja Tero Aarnio.

KTM Silve Racing -kuljettajat Jere Haavisto ja Saku Mansikkamäki kruunattiin Orimattilassa motocrossin Suomen mestareiksi, kun Haavisto voitti MX1-luokan ja Mansikkamäki MX2-luokan mestaruuden.

Suomen ja Ruotsin passin omaava kouvolalainen Timo Lahti kruunaa speedwaykautensa lähiviikkoina. Puolan KLZ-liigassa Gdanskin joukkueessa ajava Lahti aloitti finaalisarjan tänään ja tiistaina Lahden edustama Dackarna

Tuore Supersport-luokan vuoden 2026 Suomen mestari Rasmus Nurmi suuntaa syyskuussa Hollannin Asseniin, jossa hän osallistuu British Superbike Championshipin (BSB) kilpailuviikonloppuun.