Ruotsin rr-mestaruus Suomeen
Ensimmäinen lähtö ajettiin tuulisessa ja muutaman sadepisaran kastelemalla nopealla radalla kuitenkin kuivan kelin kilpailuna. Nässi ajoi 0,7 sekunnin voittoon ennen pisteissä toisena ollutta Martin Svenssonia.

Kallion uudeksi työnantajaksi on vahvasti tyrkyllä Honda-pyörillä kuninkuusluokassa kilpaileva espanjalainen Aspar-tiimi. Vahvistusta sopimuksen osalta odotellaan Britannian GP:n yhteydessä Silverstonessa reilun viikon kuluttua. Honda sittenkin Apriliaa
Yhdeksänkertainen maailmanmestari Rossi kaatui lauantaina ajetussa MotoGP-luokan neljännessä harjoituksessa keulan karattua alta. Kovavauhtisessa kaatumisessa oli ainekset pahempaankin, mutta vain vasemman käden pikkusormeaan telonut Rossi kuin