​Valentino Rossi loistofiiliksillä Saksaan: ”Aivan uskomaton tunne”

Viikonloppuna ajetaan jälleen, nyt Saksan GP Sachenringillä. Rossi on voittanut Saksassa 2002, 2005, 2006 ja 2009.

Sachenringillä on paljon mutkia, se on yksi kalenterin hitaimmista ja teknisimmistä radoista. Myös pinnoite on uusittu viime kauden jälkeen.

– Olen tällä hetkellä todella iloinen, sillä kilpailu Assenissa oli aivan mahtava. Paluu ykköspallille oli minulle valtavan suuri asia, ihan uskomaton tunne. Voittamisen fiilikset ovat aina jotakin käsittämättömän hienoa. Myös MM-taistelun kannalta voitto oli erittäin tärkeä, Rossi sanoo MotoGP:n virallisilla sivuilla.

– Sachenringiltä on vaikea sanoa, mitä voimme siellä odottaa. Olemme kauden aikana jo nyt nähneet, että eri radoilla tapahtuu voimasuhteissa isoja heilahteluja. Meidän on tehtävä tarkkaan kotiläksyt, että löydämme parhaat ratkaisut ja säädöt juuri tälle radalle.

– Olen aina pitänyt Saksan GP:stä, rata on hyvin epätavallinen, täysin erilainen kuin vaikkapa Assen. Meille on elintärkeää olla kilpailukykyisiä myös täällä, ja sen eteen teemme kaikkemme, Rossi vakuutti.

Uusin numero