​Mika Kallio ei saanut paikkaa Avintia Ducatille: ”Haluan ehdottomasti kisakuljettajaksi”

KTM:n testikuljettajana toimivan Kallion piti ajaa alun perin kaksi villin kortin kisaa, mutta Itävallan mainio 10. sija poiki kolmannen villin kortin Aragoniaan. Siellä Kallio oli vahva koko viikonlopun, sijoitus kilpailussa oli 11:s.

”Asiaa pitäisi tietysti kysyä suurilta päälliköiltä, mutta emme ole keskustelleet lainkaan siitä, että ajaisin vielä tämän kauden aikana. Uskon, että Aragonia oli kauden viimeinen kilpailuni, mutta toivotaan, että ensi vuonna saan ajaa enemmän”, Kallio sanoo Motorsport.comille.

Kallio oli ehdolla Avintia Ducatin kuljettajaksi 2018, mutta paikan sai Moto2-kuljettaja Xavier Simeon. Silti suomalainen on kertonut tavoitteekseen palata ajamaan täysi kausi. Edellinen MotoGP:ssä nähtiin 2010, kun Kallio ajoi Pramac Ducatilla.

”Sanoin jo viime vuonna, että ehdoton tavoitteeni on palata kisakuljettajaksi. Totta kai haluan takaisin ajamaan täyden kauden.”

34-vuotias Kallio on ollut tyytyväinen kauden kilpailuihinsa.

”Olen erittäin tyytyväinen tuloksiini. Aragoniassa etenkin kilpailun alkupuoli oli erinomaista vauhtia meiltä. Pystyin ajamaan lähes samoja kierrosaikoja huippukuljettajien kanssa.” 

Uusin numero