​Ducati-pomo Jorge Lorenzosta: ”Toista tällaista kautta emme voi hyväksyä”

Lorenzo tuli Yamahalta Ducatille kauden 2016 jälkeen. Kausi ei ollut helppo, kolminkertainen MotoGP-mestari oli podiumilla ainoastaan kolmesti koko kauden aikana – lisäksi kausi oli hänelle ensimmäinen ilman voittoja sitten vuoden 2005, kun espanjalainen debytoi 250-kuutioisissa.

Lisäksi sijoitus MM-sarjassa oli Lorenzon heikoin, seitsemäs. Samaan aikaan tallikaveri Andrea Dovizioso kamppaili viimeiseen asti mestaruudesta.

Vaikka Gabarrini pitää kautta yleisesti onnistuneena Ducatilta, hän kertoo, että Lorenzon on nostettava jatkossa tasoaan.

”Yleinen balanssi on ollut ihan positiivinen. Mutta tavoitteet muuttuvat koko ajan. Kauden alussa tavoitteemme oli saada Jorgelle luottavainen olo pyörän päällä. Sitten ajattelimme, että tavoite on joka kilpailussa olla viiden joukossa. Ja lopulta hänen oli määrä taistella voitosta joka kilpailussa riippumatta kilpailun luonteesta tai säästä”, Gabarrini sanoo Motorsport.comille.

”Viimeisissä kilpailussa hän olikin siellä, missä piti. Pari kilpailua vielä ja hän olisi hoitanut homman. Jos meillä on ensi vuonna samanlaisia ongelmia, meillä ei ole enää mitään tekosyitä. Toinen samanlainen kausi olisi yksinkertaisesti sellaista, mitä emme voi enää hyväksyä.”

Gabarrinin mukaan Lorenzo on pystynyt sopeutumaan hyvin Ducatin pyörään, vaikka se onkin vaatinut paljon.

”Jorge on säilyttänyt kaikesta huolimatta pehmeän ajotyylinsä, missä hän tulee mutkiin erittäin kovaa. Mielestäni hän on adaptoitunut niin, että saa tästä pyörästä sen parhaat puolet irti. Mutta ei se ole ilmaiseksi tullut. Yamahalla hän tiesi koko ajan, kuinka pyörä reagoisi mihinkin ajoliikkeeseen, nyt hänen on ollut pakko opetella samat asiat Ducatilla. Hän on silti edelleen säilyttänyt oman persoonallisen ajotapansa”, Gabarrini kehuu.

Uusin numero