Bild
Seuraava artikkeli

Ei moottoripyöräverolle, kyllä myynnin kasvulle

Uutiset

Viikonlopuksi Messukeskukseen Helsinkiin kokoontuvat moottoripyöräilijät sekä maahantuojat ja jakelijat odottavat hallitukselta järkipäätöstä ja suunnitellun uuden kevyiden moottoriajoneuvojen veron hylkäämistä.

MP 17 -tapahtuman toimeksiantaja, Teknisen Kaupan Liiton moottoripyöräjaosto uskoo, että jos veron suunnittelu keskeytetään, moottoripyöräkauppa voi tänä vuonna jopa lisääntyä. Vuodesta 2007 kauppa on vähentynyt, viime vuonna tosin vain -2,7 prosenttia.

"Jaostomme mielestä pitäisi siirtyä omistamisen verotuksesta käytön verotukseen. Veron perusteeksi sopivat esimerkiksi päästöt", jaoston puheenjohtaja Esa Ruohonen BMW:ltä sanoo.

Moottoripyöräkauppa on kyntänyt pitkään syvällä, sillä kokonaismarkkinat ovat laskeneet peräti -48,6 prosenttia vuoden 2010 tasosta.

"Tänä vuonna voitaisiin päästä positiivisiin lukuihin, jos veron suunnittelusta luovutaan", Ruohonen uskoo.

250-ja 300-kuutioisten enduropyörien rekisteröinnit ovat lisääntyneet voimakkaasti, lähinnä vakuutusteknisistä syistä. Uutuudet erottuvat rekisteröintitilastosta selvästi, ja isojen Adventure-pyörien valikoima ja suosio näyttäisivät olevan edelleen kasvussa.

"Lisäksi joitakin vuosia sitten alkanut retropyörien esiinmarssi jatkuu. Useampikin merkki esittelee tänä vuonna tämän segmentin uutuuksia", Ruohonen sanoo.

Koko ala on panostanut viikonlopun tapahtumaan voimakkaasti. Viime vuonna MP-tapahtuma ylsi erittäin hyvään kävijämäärään, yli 60 000 kävijään.

"Meillä ei ole mitään sitä vastaan, että tänä vuonna kävijöitä olisi vielä enemmän", moottoripyöräjaoston asiamies Hannu Kyyhkynen sanoo.

"Toivomme, että tapahtuma on startti hienolle moottoripyöräkaudelle ja lisääntyvälle kaupalle", hän lisää.

 

Hei!

Ymmärrämme, että käytät adblockeria, mutta toivottavasti voit sulkea sen sivustomme osalta. Mainokset ovat perusedellytyksenä sille, että voimme ylläpitää sivustoa.