Yllätyssiirto: Neukirchner vahvoilla Pramac-tiimiin

Tiimin uudeksi kuljettajaksi ja samalla GP-sarjan tulokkaaksi on vahvasti tyrkyllä saksalainen Max Neukirchner, 27. Neukirchner on tuttu kasvo superbiken MM-sarjasta. Ten Kate Honda -tiimin nykyinen kuljettaja on noussut tätä ennen suurimpiin otsikoihin Monzassa viime vuonna tapahtuneen rajun kaatumisen jäljiltä.
Neukirchnerin ja Paolo Campinotin johtaman Pramac-tiimin mahdollisesta yhteistyöstä kertoo asioista hyvin perillä oleva italialainen GPone-sivusto.
Gponen mukaan Neukirchner on saanut koottua rahoituksen kuninkuusluokkaan ja mikä oleellisinta, MotoGP-sarjan kaupalliset oikeudet omaava Dorna haluaa huomaansa saksalaiskuljettajan hinnalla millä hyvänsä. Luokassa on mukana jo riittävästi espanjalaisia ja italialaisia kuljettajia, joten markkinoinninkin kantilta katsottuna siellä löytyy tilausta jälleen myös saksalaiselle.
Kallio poistuu tämän kauden jälkeen Pramac-tiimistä ja Neukirchner-kuvion myötä vaakalaudalle asetetaan myös Espargaron tulevaisuus parrasvaloissa. Mahdollista näet on, että Pramacin molemmat kuskit pistetään vaihtoon.
Kokeneen Loris Capirossin lähtöä Suzukilta ja paluuta Ducatille Pramacin väreissä on ehditty pitää jo käytännössä selviönä. Capirossin värikäs manageri Carlo Pernat on vihjannut, että sopimus olisi jo olemassa.

Teksti: Kari Aho

Uusin numero