Yli 300 kuljettajaa motocrossin MX-liigan avaukseen Vantaalle

Kyseessä on kahdeksan osakilpailun sarjan avaus, jonka ohjelmaan kuuluu kilpailemisen lisäksi lasten näytösajoa sekä ilmaista motocrosskokokeilua.

Vantaan Moottorikerho (VMK) järjestää 24MX MX-liigan osakilpailun Vauhtikeskuksessaan Vantaan Lavangossa (Katriinantie 31, Vantaa). Lauantaina radalla ovat 7-15-vuotiaat kuljettajat ja sunnuntaina ajajat niin sanotusti aikuisten pyörillä.

Kilpaileminen käynnistyy lauantaina ensimmäisten erien osalta kello 11:45 ja toisten erien osalta kello 15:00. Sunnuntain ensimmäiset erät starttaavat kello 11:35 ja toiset erät kello 14:50.

Isäntäseura on vahvasti edustettuna kilpailussa. Kaikkein pienimpien pyörien, 65-kuutioisten MX65-luokassa heitä on peräti 12. Yhteensä luokassa on 55 ajajaa, jotka jaetaan aika-ajon perusteella A- ja B-finaaleihin.

85-kuutioisten kaksitahtisten ja 150-kuutioisten nelitahtisten alimmalla portaalla, eli MXC/C:ssä on kahdeksan VMK:n ajajaa ja keskimmäisellä, MXC/B-tasolla kaksi. MX-liigan ulkopuolisessa MXC/A-luokassa Joni Mäkelä on ainoa VMK:n edustaja.

Sunnuntain luokista 125-kuutioisten MX125-startissa nähdään neljä, aikuisharrastajien MXB:ssä yhdeksän ja naisten MXD-luokassa kolme Vantaan MK:n ajajaa. MX-liigan ulkopuolisessa uutuusluokassa, harrastajille suunnatussa MXH:ssä on kaksi VMK:n kuljettajaa.

Vantaalla järjestetään myös kaikkein pienimpien lasten näytösajo 50-kuutioisilla pyörillä.

Lisäksi lasten on mahdollista käydä ilmaiseksi kokeilemassa motocrossia moporadalla. Kokeilu on mahdollista kumpankin kilpailupäivänä kello 11:00-15:00. Rata-alueella on myös kattavat kioskipalvelut.

Yleisölle pääsylipun hinta on 10 euroa ja alle 120-senttiset katsojat pääsevät sisään ilmaiseksi.

MX-liigan pääyhteistyökumppani on 24MX-nettikauppa ja sarjan virallinen nimi 24MX MX-liiga. Muita yhteistyökumppaneita ovat Arai, Bike & Boat World, Crossiblogi.fi, KTM, Kärcher, Liquid Image, Miska Aaltonen Mx School, OFFROADPro, Pilvilinnan Talonmies, RacePros, RJF Motorsport, Sinisalo, TMK-Tietokeskus Center ja TSMU Extreme Areena.

24MX MX-LIIGA:
1/8-osakilpailu, Vantaan Moottorikerho ry 25.-26.4.2015
Vantaan Vauhtikeskus
Katriinantie 31, Vantaa
www.vantaanmoottorikerho.fi
www.vantaanmoottorikerho.fi/kerho/kilpailut/tulevat-kilpailut
www.kisainfo.net/vmk

Aikataulu:
Lauantai 24.4.2015

08.30 – 08.55 MX65 ryhmä A starttiharjoitus 2min + harjoitus 10 min +
aika-ajo 10min 20 nopeinta A-finaaliin
08.55 – 09.20 MX65 ryhmä B starttiharjoitus 2min + harjoitus 10 min +
aika-ajo 10min, 20 nopeinta a-finaaliin
09.20 – 09.45 MX C/C ryhmä A starttiharjoitus 2min + harjoitus 10 min +
aika-ajo 10min, 20 nopeinta a-finaaliin
09.45 – 10.10 MX C/C ryhmä B starttiharjoitus 2min + harjoitus 10 min +
aika-ajo 10min, 20 nopeinta a-finaaliin
10.10 – 10.35 MX C/B + C/A ryhmä A starttiharjoitus 2min + harjoitus 10 min +
aika-ajo 10min, 20 nopeinta a-finaaliin
10.35 – 11.00 MX C/B + C/A ryhmä B starttiharjoitus 2min + harjoitus 10 min +
aika-ajo 10min, 20 nopeinta a-finaaliin
11.10 – 11.20 Kuljettajakokous lähtöpuomilla
Tauko
11:45 MX65 A-finaali 10min + 1 kierros
MX65 B-finaali 10min + 1 kierros
MXC/C A-finaali 10min + 2 kierrosta
MXC/C B-finaali 10min + 2 kierrosta
MXC/B + C/A A-finaali 15min + 2 kierrosta
MXC/B + C/A B-finaali 15min + 2 kierrosta
Tauko
15:00 MX65 A-finaali 10min + 1 kierros
MX65 B-finaali 10min + 1 kierros
MXC/C A-finaali 10min + 2 kierrosta
MXC/C B-finaali 10min + 2 kierrosta
MXC/B + C/A A-finaali 15min + 2 kierrosta
MXC/B + C/A B-finaali 15min + 2 kierrosta
Palkintojenjako

Sunnuntai 26.4.2015
09.00 – 09.25 MXD 2 min starttiharj + 10 min harjoitus + 10 min aika-ajo
09.25 – 09.50 MXB ryhmä A 2 min starttiharj + 10 min harjoitus + 10 min aika-ajo, 20 nopeinta A-finaaliin
09.50- 10.15 MXB ryhmä B 2 min starttiharj + 10 min harjoitus + 10 min aika-ajo, 20 nopeinta A-finaaliin
10.15 – 10.40 MX125 2 min starttiharj + 10 min harjoitus + 10 min aika-ajo
10.40 – 10.55 MXH 2 min starttiharj + 10 min harjoitus
11.25 kuljettajakokous
Tauko
11.35
MXB B-finaali 10 min + 2 kierrosta
MXD 15 min +2 kierrosta
MXB A-finaali 15 min + 2 kierrosta
MX125 15 min + 2 kierrosta
MXH 10 min + 2 kierrosta
Tauko
14:50
MXB B-finaali 10 min + 2 kierrosta
MXD 15 min +2 kierrosta
MXB A-finaali 15 min + 2 kierrosta
MX125 15 min + 2 kierrosta
MXH 10 min + 2 kierrosta
Palkintojenjako

Koko lähtöluettelo
www.kisainfo.net/vmk/lahtoluettelo.asp

24MX MX-liiga 2015
25.-26.4. Vantaan Moottorikerho
2.-3.5. Hyvinkään Moottorikerho
23.-24.5. Porin Moottorikerho
13.-14.6. Ylä-Savon Moottorikerho
4.7. Rovaniemen Moottorikerho
11.-12.7. Oulun Moottorikerho
1.-2.8. avoin
5.-6.9. Vantaan Moottorikerho
 

Uusin numero