Yksi este poistumassa Kallion MotoGP-paluun tieltä – Pedrosa jatkaa Hondalla?

Pitkän päivätyön Hondalla tehneen Pedrosan sopimus umpeutuu ensi kauden jälkeen. Yleisesti on pidetty miltei selviönä, että Hondan tehdastalli ei jatka enää sopimusta Marc Marquezin rinnalla kilpailevan Pedrosan kanssa.

Pedrosaa, 30, on sysätty varikkopuheissa työnhakuun ja yhtenä vahvimpana vaihtoehtona on väläytelty juuri KTM:ää.

HRC:n (Honda Racing Corporation) kakkosmies Shuhei Nakamoto on kuitenkin yllättäen vihjaillut, että Pedrosalle saatettaisiin tarjota sopimusta vielä vuodeksi 2017.

Pedrosaa pidetään ensi kaudella jopa yhtenä mestarissuosikkina, kun kuninkuusluokka kokee iso myllerryksen Michelinin renkaiden ja kaikille yhtenäisen moottorinohjausjärjestelmän myötä.

– Pedrosa ajoi viime vuonna varsin vahvan loppukauden saavuttamalla kaksi GP-voittoa. Jotkut kritisoivat Dania, mutta hän on osoittanut olevansa todella nopea kuljettaja. Marc ja Dani muodostavat edelleen ensi kaudella kuljettajakaksikkomme ja se merkitsee parasta mahdollista yhdistelmää meille, korostaa Nakamoto.

– Molempien sopimukset umpeutuvat tähän vuoteen ja emme ole vielä aloittaneet uusia neuvotteluja. Uskon, että voimme julkistaa vuoden 2017 kuljettajamme tultaessa tämän kauden puoliväliin, Nakamoto jatkaa.

Marquezin jatkosopimus Hondan kanssa on saletti.

– Marc ei pystynyt taistelemaan mestaruudesta viime vuonna, mutta vauhdillisesti hän on edelleen MotoGP-luokan numero 1, naulaa Nakamoto.
 

Uusin numero