Ykkös- ja kakkossijat Motoparkissa ajanut Eeki Kuparinen: ”mielenkiintoista monella tapaa”

”Mielenkiintoista monella tapaa”, oli Eekin ajatus ensimmäisestä SM osakilpailusta Virtasalmen Motoparkissa. ”Aivan kuin olisivat pienentäneet rataa, kaventaneet ja tehneet muutaman sata monttua lisää, sitten vuoden 2012, jolloin viimeksi täällä kilpailin”, tuumasi Eeki ja lisäsi, että ei meinannut ajatus millään pysyä mukana nopeasti eteen tulevissa tiukoissa mutkissa, mutta huomattavasti parantuneet faciliteetit varikkoalueella olivat mieluinen yllätys.

Perjantain kolmessa viidentoistaminuutin vapaassa harjoituksessa emme pystyneet alustaa säätämään järjestelmällisesti.  Meidän piti mennä mutu-tuntumalla ja yrittää arvata oikeita säätöjä.

Lauantaiaamun aika-ajoon lähdettiin jälleen uusin arvauksin ja oikea suunta alkoi häämöttää. Eeki päätti ajaa vain riittävän ajan eturiviin. Sen hän tekikin, mutta uudet säännöt tulkittiin siten että hän pääsikin takariviin: eli nopeus ei ratkaissut vaan ajetut kierrosmäärät.

Uusi rengassääntö on hieman kaksijakoinen, kun rengasmäärä on rajattu. Aikaa olisi ja katsojat varmaan tykkäisivät, kun kuskit voisivat kiertää rataa enemmänkin parempia aikoja yrittäessä, mutta nyt se ei ole mahdollista.

Aika-ajossa aamusta on jo päätettävä millä renkaalla kisan ajaa. On toivottava, että säätiedotus pitää paikkansa lämpötilojen suhteen myös iltapäivän kisassa: muuten pelaa itsensä ulos heti aamusta.

Lauantain kilpailuun siis takarivistä, no sikäli helppoa, että ei ollut kuin yksi mahdollinen taktiikka: kiire kohti kärkeä. Lähtöpaikka tarkoitti sitä, että kurottavaa oli reilu 10 sekuntia ekan kierroksen jälkeen ja ohitettavia kapealla radalla riitti. Kisan puolen välin jälkeen ei edessä ollut enää kuin kaksi kilpailijaa: Valtonen, joka oli päässyt karkuun ja Mäkinen, joka oli selkeästi saavutettavissa. Viimeisellä kierroksella, takasuoran nopeassa shikaanissa, kierroksella ohitettava sotki molempien ajolinjat. Imuapu katosi, joten takasuoran jarruun oli panostettava kaikki. Se onnistui, joten maalissa kakkosena.

Sunnuntain kilpailuun valmistauduttiin ensin kiertämällä vesikelissä warm-up. Pyörä tuntui erittäin hyvältä ja antoikin sen haetun säätöavun kilpailua silmällä pitäen. Kilpailun alussa pyörä tuntui ensikertaa ajettavalta ja oli kohtalaisen helppo ajaa muilta karkuun. Piti vain pitää sopivaa turva- väliä ottamatta sen ihmeempiä riskejä. Eli maalissa Ykkösenä.