Yamaha Tracer 9 / GT – täysin uudistunut

Tracer 9 on uudistunut kauttaaltaan vuodelle 2021. Kuva: Yamaha.

Yamaha ei ole tehnyt isompaan Traceriin pelkkää Euro 5 -moottoripäivitystä, vaan malli on uudistunut kauttaaltaan. Kattavien uudistusten myötä myös mallinimi vaihtuu, tässä on Tracer 9.

Tracer 9:n voimanlähteenä on uudessa MT-09-mallissa ensi kertaa esitelty uusi, Euro 5 -hyväksytty kolmisylinterinen, 890-kuutioinen CP3-moottori, jonka iskutilavuutta on kasvatettu suurentamalla iskunpituutta kolmella millimetrillä. Suuremman iskutilavuuden ansiosta vääntö on kasvanut 7%, ja uuden moottorin 93 Nm huippulukemat saavutetaan jo 7 000 kierroksen käyntinopeudella. Myös teho on kasvanut neljällä yksiköllä ja 119 hevosvoiman huipputeho saavutetaan 10 000 kierroksella. Suuttimet on siirretty kannesta läppärunkoihin taloudellisuuden parantamiseksi. Ykkös- ja kakkosvaihteen välityksiä on muutettu uuden moottorin luonteeseen sopivaksi. Myös vaihteiston siirtohaarukoihin ja yhdistelmäluistokytkimeen on tehty toimintaa parantavia muutoksia. Vaikka iskutilavuutta ja voimaa on entistä enemmän, on kolmisylinterisen crossplane-moottorin paino pudonnut 1,7 kilolla.

Entistä paremman tasapainon saavuttamiseksi moottori on asetettu uuteen, jäykempään ja kompaktimpaan runkoon entistä pystympään asentoon. Tämän kerrotaan parantavan etupään tarjoamaa tuntumaa. Runko perustuu MT-09-mallissa käytettyyn, mutta Tracer 9:ssä käytetään erilaisia moottorin kiinnikkeitä, jotka korostavat moottorin roolia runkorakenteen jäykkyyteen ja parantavat toimintaa raskaasti kuormattuna. Suurin sallittu kuorma onkin 193 kiloa, ja vakauden parantamiseksi mallissa käytetään laukkujen liikkeen pyörästä eristävää kiinnitysjärjestelmää. Uusi, entistä pidempi takahaarukka kiinnittyy nyt rungon sisäpuolelle. Ulkonäöltään haarukka muistuttaa MT-09:ssä käytettyä, mutta se on 60 mm pidempi, joten Tracer 9:n akseliväli on edellisestä mallista tutut 1 500 mm.

Elektroniikan osalta Tracer 9:ssä käytetään MT-09:stä tuttua, R1-sporttimallista peräisin olevaa elektroniikkapakettia, jonka kuusiakselinen IMU-yksikkö lähettää reaaliaikaista tietoa moottoripyörän liikkeistä elektroniikkaa ohjaavalle moottorinohjausyksikölle, joka puolestaan kontrolloi sutimisenestoa, luistonhallintaa, keulimisenestoa ja älykästä yhdistelmäjarrujärjestelmää, joista kaikki ovat kuljettajan säädettävissä.

Alun perin R1-mallista peräisin on myös Tracer 9:n APSG-ride-by-wire-kaasu. Ajoasetuksia on nyt kolmen sijaan neljä, uutena on märkiin oloihin sopiva 4-asetus. Myös vakionopeussäädin kuuluu varustukseen.

Tracer 9:n jousituksen perusasetuksia on päivitetty. 41-millinen etuhaarukka on täysin säädettävissä ja myös uutta linkustoa käyttävässä takaiskunvaimentimessa on säätö. Etujarrun radiaalipääsylinteri on Nissinin valmistetta ja sen kerrotaan tarjoavan lineaarisempaa jarrutuntumaa.

Kuljettajan ergonomia on kattavasti säädettävissä. Istuinkorkeus on 15 mm entistä matalampi ja istuin on asennettavissa kahteen eri asentoon. Myös jalkatappien korkeutta voi säätää 15 mm, ja ohjaustangon etäisyys on säädettävissä 9 milliä ja korkeus 4 milliä. Kuljettajan paikan viimeistelevät kaksi 3,5 tuuman TFT-näyttöä, jotka tarjoavat kattavasti tietoa pyörästä ja elektroniikasta.

Uudistusten yhteydessä Tracer 9 on luonnollisesti saanut päivityksen myös ulkoasuun. Uutta, sporttisempaa tyyliä suunniteltaessa on huomioitu erityisesti täyden laukkusarjan muotoilulle asettamat vaatimukset. Muotoilun täydellistävät tyylikkäät LED-valot. Uutta on myös kookkaampi 50 mm verran säädettävä tuulilasi. Mallissa käytettävät vanteet ovat 700 grammaa entisiä kevyemmät.

Vaikka tavallinenkin Tracer 9 on hyvin matkailuun sopiva, on Tracer 9 GT varustuksensa ansiosta vieläkin parempi matkapyörä. Sen vakiovarustukseen kuuluvat kovat laukut, KYB:n semiaktiivinen KADS-jousitus, molempiin suuntiin toimiva quickshifter, kaarrevalot ja kahvanlämmittimet.

Uudet mallit tulevat saataville maaliskuussa 2021.

Uusin numero