Yamaha päätti Austinin testit kahden ajopäivän jälkeen

– Nämä testit olivat suunniteltu Hondan taholta kolmen päivän mittaisiksi. Me tiesimme kuitenkin jo alusta alkaen, että meille riittää kaksi päivää kaiken tarvittavan tiedon keräämiseen, Yamahan tiimipäällikkö Massimo Meregalli perusteli Circuit of the Americas’in aurinkoisella ratavarikolla.

Toinen testipäivä noudatti upeassa ja kymmenen astetta tiistaita lämpimämmässä säässä sijoitusten osalta tuttua kaavaa.

Marc Marquez jatkoi Hondallaan kärjessä parantaen aikaansa lukemiin 2.03,853. Tiimikaveri Dani Pedrosa tuli kakkosena 0,123 sekuntia kärjestä.

Yamahan Jorge Lorenzo oli neljäs ja hänen tiimikaverinsa Valentino Rossi viides 0,498 ja 1,107 sekuntia Marquezista. Stefan Bradl kiilasi LCR-tiimin Hondallaan Yamaha-kaksikon väliin kolme kymmenystä Lorenzosta.

Lorenzolla olisi ollut
latausta jatkaa testejä

– Honda-kuljettajien etuna on pyörän parempi kiihtyvyys ja heillä on myös vähän enemmän pitoa meihin nähden. Nämä ovat ne osa-alueet, joissa meidän tarvitsee jatkaa tiukasti töitä, tilitti Rossi viitaten 23.-25. maaliskuuta Espanjan Jerezissä ajettavaan viimeiseen yhteistestijaksoon.

– Saavutimme kuitenkin sen tavoitteen, mitä täältä tultiin hakemaankin, eli tunnemme nyt tämä radan, jatkoi Rossi.

Rivien välistä oli luettavissa, että Lorenzo olisi halunnut jatkaa Austinissa vielä yhden päivän lisää.

– Muutimme onnistuneesti säätöjä ja pystyimme parantamaan muutamia kymmenyksiä, mutta ei niin paljon kuin olisin halunnut.

– Ehdimme kuitenkin saada hyvän tuntuman ja fiiliksen ajotyyliin, jota tämä rata edellyttää. Uskon, että fanit tulevat nauttimaan MotoGP:stä täällä huhtikuussa. Luvassa on hyvä show, huikkasi pääsuoralla 340 kilometrin tuntinopeutta painellut Lorenzo.

Marquez pelkkää hymyä

Nuoruuden innolla kierroksia janoava Marquez uhkuu intoa jatkaa töitä torstaina Teksasissa.

– Pystyin parantamaan koko ajan kierrosaikaani keskiviikkona. Olen löytänyt täällä terävän vauhdin nopeasti ja se on tietenkin hyvä asia. Se antaa minulle mahdollisuuden kokeilla eri juttuja. Tiimi teki taas hienoa työtä ja auttoi minua suuresti. Opin jälleen tosi paljon varsinkin elektroniikasta, myhäili Marquez.

Pedrosa pystyi hänkin parantamaan niin vauhtiaan kuin ajolinjojaankin.

– Löysin pari sellaista yksityiskohtaa, jotka auttoivat minua parantamaan ajoa kaarteissa. Olen erittäin tyytyväinen toisen päivän antiin.

Austin Teksas.
MotoGP-luokan yksityistestien 2. ajopäivä:

1. Marc Marquez Espanja, Repsol Honda 2.03,853   
2. Dani Pedrosa Espanja, Repsol Honda + 0,123
3. Jorge Lorenzo Espanja,  Yamaha + 0,498
4. Stefan Bradl Saksa LCR Honda + 0,787
5. Valentino Rossi Italia, Yamaha + 1,107

Uusin numero