Yamaha hyökkää Rossi kärkenään

Yamahan kanssa kahden vuoden jatkosopimuksen solminut Rossi on yhdeksän osakilpailun jälkeen pisteissä kolmantena, mutta tiimikaveri Lorenzolla on ollut paljon vaikeampaa.

Vuoden mittaista jatkosopimusta viimeistelevä Lorenzo on sarjassa viidentenä ja jo 128 pistettä kärjessä huimistelevaa Hondan Marc Marquezia jäljessä.

– Odotamme Jorgen olevan todella vahva kauden toisella puoliskolla. Teemme lujasti töitä luodaksemme hänelle mahdollisuudet voittoon, Meregalli muotoilee Lorenzon haasteellisen tilanteen.

Odotukset ovat tosin tuntuvasti korkeammalla Rossin osalta – syystäkin. "Tohtori" on ehtinyt kuitata tällä kaudella plakkariinsa neljä kakkossijaa.

– Olemme tyytyväisiä. Voitto vielä puuttuu, mutta teemme kaikkemme sen saavuttamiseksi mahdollisimman pian.

Rossin asenne
on kohdallaan

Rossi, 35, on löytänyt tänä vuonna uuden kevään pitkällä ja menestyksekkäällä urallaan.

– Valentino on ajanut uskomattoman hyvin. Jatkosopimus merkitsee sitä, että hän uskoo jatkavansa samalla tasolla vielä kaksi vuotta lisää. Valentino ei anna koskaan periksi, vaan pyrkii koko ajan parantamaan suoritustaan ja puskemaan yhä kovempaa, Meregalli kehuu yhdeksänkertaisen maailmanmestarin asennetta.

Meregalli muistuttaa, että Rossi oli hyvässä iskussa jo talvikaudella.

– Suunta oli heti alussa oikea Sepangin ensimmäisistä testeistä lähtien. Hän piti japanilaisten insinöörien talven aikana tekemistä muutoksista pyörään ja sopeutui uusiin renkaisiin, tähdentää Meregalli jättämällä jälkimmäisen osalta Lorenzon nimen mainitsematta.

Lorenzohan oli testikaudella täysin hukassa hakiessaan luottamusta Bridgestonen uusiin renkaisiin – sitä koskaan löytämättä.

Uusin numero