Yamaha ei halua vielä jatkoneuvotteluja Valentino Rossin kanssa: ”Luulen että neuvottelemme vielä”

Kuten lähes kaikilla kärkikuljettajilla, myös Rossin sopimus päättyy kauden 2018 jälkeen. Nykysopimus sorvattiin kaudeksi 2017. Rossi on kertonut aiemmin, että ajatteli tuolloin sen olevan todennäköisesti hänen viimeinen sopimuksensa MotoGP:ssä.

Tosin hän myös mainitsi, että saattaa jatkaa, jos on kilpailukykyinen ja pystyy yhä voittamaan. Tällä kaudella Rossi on voittanut yhden kilpailun ja ollut viidesti palkintopallilla. Hän on MM-sarjassa viidentenä.

Motorsport.com kysyi Jarvisilta, joko neuvottelut jatkosta 38-vuotiaan Rossin kanssa on aloitettu.

”Ei, koska nykyinen sopimus on kaksivuotinen. Viime vuonna julkistimme hänen sopimuksensa vasta Qatarissa. Luulen, että neuvottelemme jossakin vaiheessa jatkosta, mutta en usko, että vielä loka-marraskuun aikoihin”, Jarvis sanoo.

”Ja iso merkitys on toki silläkin, mitä Valentino Rossi itse haluaa.”

Uusin numero