Weckman ajoi toiseksi Belgian EM-osakilpailussa – Haavisto ja Junnola loukkaantuivat

Manninen Bros Honda-tiimin tunnelmat viikonloppuna olivat varsin kaksijakoiset. EMX150-luokassa mukana olivat Team Manninen Bros Hondan kuljettajat Emil Weckman ja Tatu Junnola.

Aika-ajossa Weckman kellotti kolmanneksi nopeimman ajan ja pääsi siis hyvistä asemista valitsemaan lähtöpaikkansa kisaeriin.

– Odotin kisaa innolla, koska tykkään ajaa pehmeässä hiekassa ja mitä enemmän radalla on patteja niin sen parempi. Ensimmäisessä erässä jäin hieman sutimaan startissa ja olin lähdön jälkeen noin sijalla 10. Kolmannella kierroksella nousin kuitenkin jo kolmanneksi ja ajoin toisena ajavan Alexis Collingtonin kiinni. Kisa oli todella tiukkaa ja onnistuin vasta viimeisellä kierroksella nousemaan toiseksi, kertoo Weckman.

– Sunnuntaina ajetussa toisessa erässä starttini onnistui paremmin ja pääsin hyvin ensimmäisen erän voittaneen Jack Bintcliffen kantaan toiseksi. Kovasta yrityksestä huolimatta en onnistunut ohituksessa ja tuloksena viikonlopusta oli molempien erien sekä yhteistulosten toinen sija. Rata oli kyllä todella hurjassa kunnossa ja jouduin molemmissa erissä antamaan kaikkeni. Johdan nyt sarjaa enää kahdella pisteellä, joten viimeinen osakilpailu tämän kuun lopussa tulee olemaan todella tiukka.

Tiimikaveri Junnola sen sijaan kaatui lauantai aamun aika-ajossa ja hänen olkapäänsä kävi pois paikoiltaan.

Radalla suoritetuissa tutkimuksissa todettiin kyseessä olevan lievä sijoitaanmeno ja Junnola sai lääkäriltä starttiluvan kilpailuun. Kouvolalaisnuorukainen kuitenkin totesi olkapään olevan liian kipeän ja seurasi kisaerät katsomosta.

Olkapään paranemisennuste on hyvä ja Junnola tähtää mukaan Siilinjärven SM-osakilpailuun kahden viikon kuluttua.

EMX250-luokassa mukana oli Jere Haavisto, joka jäi finaalierien ulkopuolelle kaaduttuaan last chance-erässä. Kaatumisen yhteydessä Haavisto loukkasi kättään ja joutui keskeyttämään.

Radalla otetuissa röntgenkuvissa ei kuitenkaan löytynyt murtumaa, joten myös Haavisto nähdään mukana Siilinjärvellä.

Kauden viimeinen EM-osakilpailut ajetaan Hollannin Assenissa 29.- 30. elokuuta.
 

Uusin numero