Vuoden 2013 moottoripyöräurheilija Marquezin upea mestaruuskausi piti sisällään myös mykkäkoulua

Kuninkuusluokan maailmanmestariksi tulokaskaudellaan tyylikkäästi tuikannut ja ison kasan aiempia ennätyksiä agressiivisesti romukoppaan runtannut 20-vuotias espanjalainen on paitsi kiitelty, myös varsin kiistelty kuljettaja.

Marquez nauttii kilpakumppaniensa taholta suurta kunnioitusta, mutta hänkään ei ole suinkaan koskematon kovankaan kritiikin kiirastulessa.

Päinvastoin.

Marquezin ajoittain röyhkeät ajoliikkeet, joita myös Mika Kallio on joutunut harmikseen kokemaan, herättivät aikoinaan närkästystä Moto2-luokassa. MotoGP-luokassa vallitsi välittömästi testikaudelta lähtien ja kokeneempien kuljettajien linjaamana ilmapiiri, jossa keltanokka päätettiin tarvittaessa opettaa tavoille vaikka joukkovoimalla.

Ja tulihan sitä kirpeää kritiikkiä kauden mittaan niin Yamaha-duolta Jorge Lorenzo-Valentino Rossi kuin Honda-tallikaverilta Dani Pedrosaltakin, mutta Marquez käänsi kaiken tämänkin mestarillisesti edukseen.

Hän ei antanut mielenrauhansa järkkyä, vaan jatkoi alusta loppuun valitsemallaan tiellä äärimmäisen kovalla voitontahdolla, periksiantamattomuudella, sekä tietenkin jopa ylivertaisella lahjakkuudella valjastettuna.

Näistä on suuret mestarit tehty.

”Et voi aina miellyttää kaikkia”

– Et voi aina miellyttää kaikkia. Et varsinkaan muita kilpailijoita, etkä ainakaan silloin, kun kukistat heidät, kuittaa Marquez.

– En usko, että voit olla tällä tasolla koskaan todellinen ystävä vastustajiesi kanssa sanan varsinaisessa merkityksessä. Minä voin pitää muista kuljettajista todellisena ystävänäni Titoa, jonka kanssa harjoittelen usein yhdessä. Mutta hän ajaakin toisessa luokassa, Marquez viittaa Kallion rinnalla Moto2-luokan Marc VDS-tiimissä ensi kaudella kilpailevan espanjalaisen Esteve ”Tito” Rabatin puoleen.

Marquezin ja Hondan hohtava kilpi tahriintui viime kaudella Australian sekavan GP:n karmean hölmöilyn ja kotiyleisön edessä Aragonissa ajetun osakilpailun merkeissä.

Marquez osui Motorland Aragonissa maanmiehensä ja tiimikaverinsa Pedrosan pyörään kevyesti, mutta kohtalokkain seurauksin. Pedrosan pyörän luistonestojärjestelmä vaurioitui ja jo kahdeksannen kauden kuninkuusluokassa ilman kultaista kruunua kurvaillut kovan onnen soturi kaatui hetkeä myöhemmin.

Asia pidettiin silloin visusti Hondan oman piirin sisällä, mutta Marquez voi nyt myöntää, että kuljettajien välirikko oli tosiasia.

– Dani ei puhunut minulle pariin viikkoon Aragonin jälkeen. Mykkäkoulu päättyi vasta kauden päätösbileissä Valenciassa, jossa jo tanssimme yhdessä, virnistää Marquez.

– Dani on hyvä tiimikaveri ja kunnioitan häntä todella paljon, jatkaa Marquez.

Näkemiin Pedrosa,
tervetuloa Bradl?

Marquez ja Pedrosa ajavat vielä ensi kauden tiimikavereina. Honda ja Marquez solmivat satavarmasti jatkosopimuksen, mutta Pedrosan osalta uuden pahvin pykälät ovat kaikkea muuta kuin kiveen hakatut.

Marquezin tulevaksi ”Dream team”-kaveriksi on tyrkytetty MotoGP-luokan espanjalaista tuplamestaria Lorenzoa, joka on tosin jo kertaalleen aiemmin hylännyt Hondan houkuttelevan tarjouksen.

Marquez on todennut, että hänellä ei olisi mitään sitä vastaan, jos Lorenzo loikkaa Hondalle. Kaikki ennusmerkit viittaavat kuitenkin vahvasti siihen, että Lorenzo lataa jatkossakin Yamahalla, jolle hän on julistanut ikuista uskollisuuttaan lähes kaikissa käänteissä.

– Kunhan Yamaha tarjoaa minulle jälleen riittävän hyvän pyörän, niin en näe mitään estettä sille, vahvistaa Lorenzo.

Ja niitä pyöriähän on piisannut.

Marquezin kauden 2015 todennäköisempi tiimikaveri onkin Moto2-luokan vuoden 2011 saksalainen maailmanmestari Stefan Bradl. Sarjan ehdottomasti taitavimpiin kuljettajiin lukeutuva Bradl ajaa ensi vuonna kolmannen kuninkuusluokan kautensa Lucio Cecchinellon johtamassa Hondan satelliittitiimissä.

Toisen polven saksalaiskuljettajalle on HRC:n taholta jo ehditty väläytellä vihreää valoa seuraavan suuren stepin osalta. HRC on antanut Bradlin ymmärtää, että tehdastiimin paikka on ulottuvilla, kunhan hän kipuaa ensi kaudella hyvällä prosentilla podiumille pitäen Pedrosan ja Rossin takanaan.

Bradlin mahdollisen unelmadiilin myötä Pedrosa saattaisi päätyä Suzukille, jonka tiedetään olevan kovien nimien osalta kiinnostunut myös Ducatin italialaiskuljettaja Andrea Dovizioson palveluista.

Suzuki palaa MotoGP-luokkaan kaudella 2015. Aprilia on luvannut tehdä saman vuotta myöhemmin. MotoGP-sarjan tulevaisuus ja vetovoima vaikuttaa tältäkin osin paremmalta kuin vuosiin.

Marquez nukkuu yönsä rauhassa

Hondalla lähdetään kauteen 2014 pitkälti sillä ajatuksella, että Marquez ja Lorenzo jatkavat keskinäistä kapinaansa mestaruudesta.

Lorenzo taisi olla viime kaudella se kuljettaja, jonka Marquez löi sittenkin eniten ällikällä välittömästi talvitesteistä lähtien. Se merkitsi, jos ei sentään jäätävää, niin ainakin varsin viileää ilmapiiriä kaksikon välillä.

– Keskustelimme kauden vanhetessa vähemmän ja vähemmän. Tilanne muodostui rennommaksi vasta viimeisen kisan jälkeen ja jatkuu tällaisena ensi kauden alkuun asti, muotoilee Marquez.

Marquez korostaa ammentavansa voimaa nimenomaan mahdollisimman kovasta kilpailutilanteesta. Juuri silloin hän on parhaimmillaan ja terävimmillään.

– Nautin siitä, että koko kauden päällä on tietty jännite, jonka pyrin pitämään kontrollissa menemättä sen yli eikä toisaalta allekaan.

Marquez alleviivaa kaikessa saumatonta tiimityöskentelyä: yksin ei mestaruuksia voiteta. Luottamus puolin ja toisin on siksi järkähtämätön, että Marquez ei omien sanojensa mukaan menetä yöuniaan edes silloin, kun moni muu jo tapailisi sitä kuuluisaa paniikkinappulaa.

– Voin nukkua aina rauhassa seuraavan yön, vaikka olisimmekin tehneet jonkin virheen. Voiton jälkeen se ei välttämättä onnistu! Mekaanikkoni ovat tästä tilanteesta ymmällään. Tiedän, että unen osalta tilanteen pitäisi olla aivan päinvastoin, mutta näin se vain menee, heittää hymypoika Marquez.

Uusin numero