Vuoden 2012 parhaat valitaan tiistaina: Hermunen, Salminen vai Kylmäkorpi listan ulkopuolelta?

Urheilutoimittajain Liiton jäsenet vastaavat perinteisesti lajien parhaiden urheilijoiden valinnasta. Valintakokous alkaa Helsingissä tiistaina klo 16.

Urheilutoimittajain Liitto on julkaissut yhteensä 46 ehdokasta kattavan niin sanotun ”kymppilistan”, josta jalostuu Vuoden Urheilija 2012.

Moottoripyröurheilijoista kyseisellä listalla ovat mukana supemoton MM-hopeamitalisti Mauno Hermunen ja enduron MM-pronssimitalisti Juha Salminen, joka valittiin vuonna 2011 lajinsa parhaaksi.

Viime vuoden ainoaa suomalaista moottoripyörurheilun MM-kultamistalistia, maaradalla kolmannen peräkkäisen tittelin saavuttanutta Joonas Kylmäkorpea ei sen sijaan kyseiseltä listalta löydy.

Listauksen perusteella vuoden 2012 parhaaksi moottoripyöräurheilijaksi vahvimmin ehdolla ovat siis Hermunen ja Salminen, joskin säännöt jättävät takaportin raolleen myös Kylmäkorven mahdolliselle valinnalle.

– Jos valintakokouksessa lajin parhaaksi ehdotetaan urheilijaa listan ulkopuolelta, niin asia menee äänestykseen, vahvistaa Urheilutoimittajain Liiton Vuoden Urheilija -valiokunnan puheenjohtaja Matti Hannula.

Urheilutoimittajain Liiton viralliset ehdokaslistat 2012:
http://www.urheilutoimittajat.fi.linuxtemp.saunalahti.fi/vu2012/listat.htm

* Juha Salmisen kuva: Husqvarna.
* Mauno Hermusen kuva: SHR

Uusin numero