Viñales jatkaa Yamahalla vuoteen 2022

Maverick Viñales jatkaa Yamahalla ainakin vuoteen 2022 saakka. Kuva: motogp.com.

MotoGP-kuljettajaruletti pyörähti käyntiin yllättävän aikaisin, kun Yamaha ilmoitti tänään solmineensa kaksivuotisen sopimuksen Maverick Viñalesin kanssa.

Yamaha ilmoitti ensimmäisenä MotoGP-tiiminä solmineensa kauden 2020 jälkeisen kuljettajasopimuksen. Yamahan tehdastiimissä vuodesta 2017 ajanut Maverick Viñales kilpailee Yamahalla kaudelle 2022 saakka.

– Toimme Maverickin tehdastiimiin vuonna 2017 tietäen, että hän on aivan erityinen lahjakkuus. Hän on erittäin motivoitunut ja antaa aina kaikkensa. Kolmen kautensa aikana hän on tuonut Yamahalle kuusi voittoa, 19 palkintokorokesijoitusta ja 100% sitoutumisen. Kun YZR-M1 vielä kehittyy jatkuvasti, on helppo nähdä, että hänen tulevaisuutensa Yamahalla on valoisa, totesi Yamahan kilpailuosaston johtaja Lin Jarvis.

– Olen todella iloinen siitä, että saan pitää ”oman tiimini”. Tuleva kausi on toinen samalla miehityksellä, ja sen jälkeen edessä on vielä kaksi lisää! Minulle oli tärkeää tehdä tämä ilmoitus ennen kauden alkua, jotta voin keskittyä kauteen 2020 täysillä. Minulla ei ollut mitään syytä olla jatkamatta Yamahalla, he tuntuvat omalta perheeltä. Haluan kiittää Yamahaa luottamuksesta, jota he minulle ovat osoittaneet, iloitsi puolestaan Viñales.

Viñales ja Yamaha YZR-M1 nähdään vuoden puolella ensi kertaa tositoimissa tämän helmikuun 6. käynnistyvissä Sepangin talvitesteissä.

Yamahan varhainen ilmoitus asettaa kysymysmerkin Yamahan tehdastiimin toisen kuljettajan ylle. Petronas Yamaha SRT -tiimissä ajavalla Fabio Quartararolla lienee ottajia myös kauden 2020 jälkeen, ja miehen pysyminen satelliittitiimissä vaikuttaa epätodennäköiseltä. Se puolestaan tarkoittaisi todennäköisesti Valentino Rossin uran päättymistä kauteen 2020.

Uusin numero