Sunnuntaina 10 lokakuuta trial-kuljettaja Keity Meier hyppäsi Tallinnassa 117-metrisen tornitalon katolta toiselle. Talojen etäisyys on 11 metriä.
Puolen vuoden valmistautuminen huipentui viime sunnuntaina Tallinnassa, kun Keity Meier, 26, hyppäsi trial-pyörällään 11 metrin matkan Swissotelin 117 metriä korkean, 30-kerroksisen tornitalon katolta viereisen talon katolle.
– Hypyn aikana saavutin aivan uuden henkisen tason. Olin hyvin rauhallinen ja toimin juuri samoin kuin lukemattomia kertoja hyppyä metsässä harjoitellessani. Kaikki oli täysin hallinnassa alusta loppuun asti, mutta itse ilmalento, joka todellisuudessa kesti vain hetken, tuntui kuin hidastetulta, Meier kertoo.
Yleensä vastaavissa stunteissa käytetään motocross-pyöriä, mutta Meier toteaa, että trial-pyörä oli tällä kertaa oikeastaan ainoa vaihtoehto.
– Vaikka se ei ole tehty isoja hyppyjä varten, oli tilaa kiihdytykseen on hyvin vähän, ja trial-pyörällä nopea kiihdytys on helpompaa. Tämä eroaa normaalista trial-ajosta, jossa haasteita pyritään voittamaan ajotekniikan keinoin, Meier kertoo.
Meierin mukaan kukaan ei ole aiemmin suorittanut vastaavaa temppua yhtä korkealla.
– Aiempi ennätys on vuodelta 1989, jolloin Las Vegasissa hypättiin 16-kerroksisten talojen katolta toiselle.
Meier kertoo olevansa erittäin kiitollinen Swissotelille, että heillä oli riittävästi rohkeutta ja leikkisyyttä lähteä mukaan ideaan.
– Aluksi ajatus kuulosti aika hurjalta, mutta on hienoa, että on olemassa ihmisiä, jotka etsivät uusia tapoja itsensä ylittämiseen. Oli hienoa saada olla auttamassa siinä, kertoo Swissotelin markkinointipäällikkö Kulla Kroon.
Meier uskoo, että uudet haasteet, olivatpa ne teknisiä, henkisiä tai omaan osaamiseen liittyviä, auttavat nuoria urheilijoita lajista riippumatta ymmärtämään, että heidän omalla tai lajin kehityksellä ei tarvitse olla rajoja. Meier haluaa muistuttaa, että hänen muutaman sekunnin hyppynsä on seurausta yli kymmenen vuoden johdonmukaisesta työstä.
– Kun olin pieni tyttö, suuri unelmani oli ajaa trialia, mutta minulla ei ollut oikeasti aavistustakaan siitä, mitä se todella tarkoitti. Sukelsin tähän tuntemattomaan maailmaan silmät kiinni, minulla ei ollut edes idolia, Meier kuvaili harrastuksensa alkua.
– Elän jollain tapaa edelleen tätä lapsuuden unelmaani, naiivisti ja pienillä resursseilla – haluan yhä olla kaikkia tällä matkallani tapaamiani kuljettajia parempi. Samalla haluan olla todiste siitä, että voimakas sisäinen palo ja hyvät ihmiset auttavat herättämään jopa näennäisesti mahdottomat unelmat eloon.
Vuodelle 2022 Keity Meier on asettanut tähtäimensä trialin MM-sarjaan.