Video: Ajon raju ”rodeo” rinnastetaan maailmalla Mamolan vuonna 1985 esittämään eeppiseen pelastukseen

Edelleen MotoGP-varikoilla viihtyvä yhdysvaltalainen Mamola on jättänyt puumerkkinsä pysyvästi ratamoottoripyöräilyn historiankirjoihin.

Mamolaa pidetään lajin yhtenä kaikkien aikojen lahjakkaimmista urheilijoista huolimatta siitä, että maailmanmestaruudet karttoivat häntä.

Mamola muistetaan erityisesti ja unohtumattomasti vuoden 1985 San Marinon GP:stä. Hän teki nykyisin Marco Simoncellin nimeä kantavalla Misanon radalla ja silloisessa 500-kuutioisten luokassa kilpaillessaan huiman pelastukseen, joka ei ole jättänyt ketään kylmäksi.

Toisesta sijasta Katalonian GP:n päätöskierroksella tiukasti taistelleen Ajon tekemällä pelastuksella oli paljon yhtäläisyyksiä Mamolan vastaavan kanssa.

Limiitillä ja jo vähän sen ylikin ladanneen Ajon Husqvarnan takarengas luisti alta ja pyörä oli singota valkeakoskelaisen kohti Katalonian aurinkoista ilmatilaa. Ajo kykeni kuitenkin pitämään otteen pyörän puikoista roikkumalla samalla koko vartalollaan Husqvarnan vasemalla kyljellä.

Hurjan "rodeon" esittänyt Ajo pystyi vielä palaamaan nurmikolta radalle, nousemaan satulaan ja leikkaamaan maalilinjan kahdeksantena Moto3-luokan kauden seitsemännessä MM-osakilpailussa.

Vasen kyynärpää sai kipeää ja henkinen kantti neitseellisen podiumin menettämisen muodossa kenties hetkellisen kolhun, mutta maine kasvoi taatusti maailmalla.

Ajon, 19, uran 55. GP:tä voidaan pitää monessakin mielessä hänen lopullisena läpimurtonaan Moto3-luokan ehdottomaan eliittiin.
 

Uusin numero