Vesteriselle erävoitto ja sarjahopea motocrossin SM-päätöksessä Imatralla

Matias Vesterinen jäi niukasti motocrossin MX2-luokan SM-hopealle. Kuva: Jukka-Pekka Purtilo.

Imatran Moottorikerhon Matias Vesterinen ajoi kauden viimeisen erän voittoon kotiradallaan, kun motocrossin Suomen mestaruuskausi päättyi Imatralla sunnuntaina. Ruokolahtelaisen kiri ei aivan riittänyt SM-kultamitalitaistossa, vaan Vesterinen nappasi toisen perättäisen SM-hopeansa. Suomen mestaruuden vei Sipoon Moottorikerhon Kimi Koskinen.

Vesterinen oli MX2-luokan Imatran osakilpailun ensimmäisessä erässä kolmas ja toisen hän voitti, mikä riitti osakilpailun kakkossijaan. SM-lopputaulukossa Vesterinen oli toinen, kaksi pistettä Suomen mestaruuden voittaneesta Kimi Koskisesta.

– Sarjan kakkossija on tulevaisuuteni kannalta parempi kuin mestaruus, vaikka titteliä tavoittelinkin. Hopeasta jää nälkää menestyä kovemmin ja tulee treenihaluja, Vesterinen pohdiskeli.

– Koko kauteni oli tosi vaihteleva. Mukana oli hyviä eriä ja Tornion kisa oli erinomainen, mutta joukkoon mahtui myös huonoja vetoja. Mestaruutta ei tullut, koska en ollut riittävän tasainen. Koskinen puolestaan ajoi varmasti eikä hänellä ollut heikkoja suorituksia. Onnittelut hänelle mestaruudesta.

Vesterinen lähti selvällä suunnitelmalla sunnuntaiseen kotikilpailuunsa. Tavoitteena oli kaksi erävoittoa, joiden jälkeen oli tarkoitus laskea, riittäisivätkö ne nostamaan Team Motopalvelun kuljettajan SM-sarjan kakkospaikalta uran ensimmäiseen SM-kultaan.

Vesterinen oli aika-ajon nopein ja johti ensimmäistä erää, kunnes hän lipsahti nurin. Sitä kautta sijoitus putosi pari pykälää, ja hän ajoi maaliin kolmantena. Sarjakärki Koskinen oli toinen, kun voittoa juhli SM-pisteissä neljäntenä ollut Orimattilan Moottorikerhon Mauno Nieminen. Toisessa erässä alkukierrosten tahdit löi Nieminen, joka ohitti Vesterisen pian lähdön jälkeen. Vesterinen nousi kuitenkin takaisin kärkeen ja tyylitteli lopulta erävoittoon. Koskinen ajoi varmasti juuri riittävän sijan ollen neljäs, mikä varmisti hänelle uran ensimmäisen Suomen mestaruuden. Vesterinen kuittasi SM-hopeaa ja toisessa erässä kakkospaikan ajanut Nieminen nousi SM-pronssille. Nieminen voitti osakilpailun ennen Vesteristä ja Koskista.

– Johdin ensimmäistä erää melkein puoleenväliin saakka, vaikka ajoni oli ”jumissa”. Sain taisteltua siihen asti, kunnes vedin nurin. Nieminen ja Koskinen ohittivat minut. Ihan oman pääni piikkiin se erä meni, vaikken tuntenut sen ihmeellisemmin paineita voitosta tai Suomen mestaruudesta.

– Toisessa erässä otin startin, mutta Nieminen ohitti minut ensimmäisellä kierroksella. Hän ehti hieman karata minulta, mutta sain hänet kiinni, mistä tuli kipinää ajooni. Ohitinkin hänet, ja vetoni riitti voittoon.

Vesterisen kilpailukausi jatkuu kansainvälisillä radoilla kahden viikon kuluttua. Hän ajaa maailmanmestaruussarjan MX2-luokan osakilpailun Italian Mantovassa 27. syyskuuta. Sen jälkeen hän palaa alkukauden kilpasarjaansa, eli Euroopan mestaruussarjan EMX250-luokkaan samalle Mantovan radalle 30. syyskuuta ja 4. lokakuuta. Ulkomailla Vesterinen edustaa italialaista MGR-motocrosstiimiä.

– On kiva palata EM-sarjaan näiden urani ensimmäisten MM-osakisojen jälkeen. Minun piti ajaa tämä kausi EM:ssä, mutta koronaviruspandemia sekoitti suunnitelmat ja lopulta tiimini päätti siirtää minut MM:ien puolelle tiimitoverini Iker Larranagan loukkaantumisen takia. MM:t ovat tuoneet erilaista otetta ajooni ja uskon minulla olevan mahdollisuudet kymmenen parhaan joukkoon EM:ssä. Jos tulosta tulee, antaa se hyvää virtaa syksyyn ja tulevaisuuteen.

Ensi viikonlopun kerhojoukkueiden SM-kilpailun Vesterinen jättää väliin.

MX1-luokan Suomen mestaruuden voitti Vantaan Moottorikerhon Kim Savaste. SM-hopealle ajoi hänen seuratoverinsa Miro Sihvonen ja -pronssille Espoon Moottorikerhon Emil Silander.

Alle 15-vuotiaiden MXC/A-luokan Suomen mestaruuden vei Viron Joosep Pärn. Vantaan Moottorikerhoon matkasi SM-hopea Saku Mansikkamäen ja -pronssi Eelis Viemerön toimesta. 

Tulokset
SML Motonet SM-Motocross, SM-osakilpailu 5/5, Imatra, su 13.9.2020
Imatran Moottorikerho ry.

MX2-luokka
1. Mauno Nieminen, OriMK, Husqvarna, 47p.
2. Matias Vesterinen, IMK, KTM, 45p.
3. Kimi Koskinen, SiMK, KTM, 40p.
4. Emil Weckman, SiMK, Honda, 36p.
5. Sampo Rainio, HyMK, Husqvarna, 31p.

MX2-luokan SM-loppupisteet
1. Kimi Koskinen, SiMK, KTM, 203p.
2. Matias Vesterinen, IMK, KTM, 201p.
3. Mauno Nieminen, OriMK, Husqvarna, 194p.
4. Jere Haavisto, TamMC, Yamaha, 187p.
5. Tomi Siro, TamMC, KTM, 137p.

Kaikki tulokset.

Teksti: Matias Vesterisen tiedotus

Uusin numero