Vesa Kallio hakee revanssia Virtasalmelta

Viikonlopun aikana oli tarkoitus ajaa tuplalähdöt, mutta sateinen sää sotki suunnitelmia ja Superbike-luokan kilpailuviikonloppu typistyi vain yhden kilpailun mittaiseksi.

Epäonni vaivasi myös Kallio Racingin Superbike-pilotti Vesa Kalliota, 31, joka jäi lauantain kilpailussa kuudennelle sijalle.

Kuivan kelin aika-ajoissa Kallio vielä kaasutteli nopeimman kierrosajan puolen sekunnin pohja-ajalla, mutta sadekelin kisassa Kallion uuden KTM-pyörän säädöt eivät toimineet enää lainkaan toivotulla tavalla. Sadekuuro yllätti kilpailijat vain muutamia minuutteja ennen kisan starttia.

Kisassa pitkään kolmantena ajanut Kallio menetti kisan edetessä sijoituksiaan ja ylitti maaliviivan lopulta vasta kuudentena. Kisan voitti SM-sarjan pistejohdossa oleva Eeki Kuparinen.

Sunnuntain kisalähtöön säädöt saatiin taas kohdalleen ja kisa alkoi Kallion osalta lupaavasti, miehen pitäessä kärkipaikkansa heti kisan alkumetreiltä lähtien. Ilo johtopaikasta jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä kisa jouduttiin keskeyttämään heti ensimmäisellä kierroksella kahden kilpakumppanin kaatumisen vuoksi, eikä kisaa enää sen jälkeen päästy jatkamaan.

Road Racingin SM-sarja jatkuu heti ensi viikonloppuna Motoparkin radalla Virtasalmella.

Uusin numero