Vesa Kallio ajoi vaikeuksien kautta SM-voittoon

Kallion voittamassa Superbike-kisassa tiimin toinen kuski Markus Neuvonen oli seitsemäs. Tiimin juniorikuski Joakim Niemi sijoittui puolestaan piikkiluokassa hienosti kolmanneksi.

Paalupaikalta sadekelin kisaan startannut Vesa Kallio ajoi kolmannella kierroksella yhden mutkan pitkäksi ja tippui sijalle 14. Sieltä valkeakoskelainen aloitti hurjan nousun tuloslistoilla.

– Uudet jarrut eivät alussa toimineet kunnolla sadekelillä ja tein pienen virheen. Kävin radan sivussa soralla ja se maksoi reilut 13 sekuntia. Päätin lähteä raivokkaasti tavoittamaan muita, Kallio totesi.

– Märällä radalla renkaat puhdistuivat nopeasti ja pääsin nopeasti takaa-ajoon. Kolme kierrosta ennen maalia olin vielä neljäntenä. Nousin kärkeen viimeisen kierroksen alussa, joten kova yritys palkittiin, Kallio iloitsi.

Kallio ylitti maalilinjan 1,3 sekuntia ennen Ducati-kuski Topi Haaralaa ja 1,6 sekuntia ennen Hondalla ajanutta Teemu Hiltusta.

Toista KTM RC8R -mallia ajava vaasalainen Markus Neuvonen oli mukana kärkiryhmässä, mutta luokan tulokas joutui taipumaan lopussa seitsemänneksi.

– En ollut ajanut metriäkään Superbike-pyörällä sadekelillä, joten olin jopa yllättynyt omasta vauhdistani. Alussa keikuin kolmen kärjessä, mutta aivan lopussa renkaan pito loppui kesken. Luottamus ja terävin vauhti alkoivat hiipua, joten vikalla kierroksella menetin kaksi sijaa. Kauden edetessä taistellaan vielä monta kertaa podiumsijoista, Neuvonen lupasi.

Kallio Racing Junior Teamissa ajava 15-vuotias lohjalainen Joakim Niemi ajoi Antti Soitialan voittamassa 125-kuutioisten kilpailussa komeasti kolmanneksi jääden kärjestä 28 sekuntia.

– Sijoitus on SM-urani paras, mutta tämä ei ollut vielä parasta ajamista kuskilta. Pari kilpakumppania kaatui edestä, joten se avasi tien palkintopallille. Oli tietysti tärkeä juttu, että heti kauden alkuun sain ajettua hyvän tuloksen, Niemi kertasi.