Vehniäiselle 17. mestaruus jäältä

Juuri ennen starttia Kari Vehniäinen oli hyvin hermostunut. Vuosikausien kisakokemus ja lukuisat mestaruudet eivät olleet vieneet perhosia pois vatsasta.

– Jännittää ihan älyttömästi, Vehniäinen myönsi Saarijärven auringon paisteessa hieman ennen JR1A-luokan lähtöä.

Mestaruustaistosta odotettiinkin kovaa, sillä Konneveden elävän legendan vastassa oli luokan hallitseva Suomen mestari Seinäjoen moottoriurheilusuuruus Jani Pirttinen.

Lisäksi Vehniäinen oli kärsinyt koko alkuviikon rajusta flunssasta ja myös Kallion veljesten Mikan ja Vesan odotettiin tuovan oman mausteensa kärkikahinoihin.

Huonoista starteistaan tunnettu Vehniäinen lähti liikkeelle perinteisesti jääden kauaksi johtoon ampaisseesta Pirttisestä. Kilpailun puoliväliin mennessä hän oli kuitenkin raivannut tiensä kärkeen ja pääsi ohittamaan pahimman vastustajansa.

Vehniäisen loppukierrokset sujuivat vahvasti ja hän ylitti maalilinjan reilusti ennen Pirttistä ja kolmanneksi niin kilpailussa kuin luokan SM-pisteissäkin sijoittunutta VesaKalliota. Mika Kallio joutui keskeyttämään parin kierroksen jälkeen sähkövikaan.

– Kyllähän nyt on tosi positiiviset fiilikset, ainoastaan harmittaa, että menin Veskun (Kallion) päälle pamauttamaan, onneksi hän kuitenkin väisti. Hätäilin siinä, kun Jani johti ja olin kolmas. Ajattelin, että perhana vieköön äkkiä on päästävä perään, ettei vain Jani karkaa.

– En oikein hahmottanut, mitkä voimasuhteet oli, mutta parin kierroksen jälkeen tajusin, ettei tässä ole mitään hätää. Ajattelin, että mennään kärkeen ja karkuun, niin eipähän ainakaan tule mitään kolarointeja. Jos itse kaadun, niin kaadun omaa hölmöyttäni, myös JR2A-luokan SM-hopeaa saavuttanut Vehniäinen kertaa.

Lauantaisen voiton myötä Vehniäinen saavutti kaiken kaikkiaan 20. Suomen mestaruutensa,sillä hänellä on myös kolme mestaruutta ratamoottoripyöräilystä. Silti nälkää on vielä jäljellä.

– No onhan se seuraava mestaruus aina mielessä, mutta kunhan nyt ensin saa nämä 17. jääratamestaruuden kaikki kulut maksettua. Siitä tämä glamour haihtuu aika nopeasti, kun näkeepöydällä odottavan laskupinon, Vehniäinen naurahtaa.

Pirttinen pettyi
hopeaan ja pronssiin

Jani Pirttinen saavutti SM-hopeansa lisäksi JR2A-luokan SM-pronssia, mutta oli silti pettynyt mies kisan jälkeen.

– Kyllä nyt tavallaan vähän harmittaa. Onhan tulos, kaksi mitalia hyvä ja olen siihen varmaan tyytyväinen ja huomenna vieläkin tyytyväisempi. Viime vuodelta on kuitenkin kaksi mestaruutta, joten siinä mielessä nyt hopea ja pronssi ei tunnu niin hienolta. Olen myös huomannut itsestäni tältä talvelta, että olen vaatinut enemmän ennen kuin olen tyytyväinen.

Pirttinen nostaa kuitenkin reilusti hattua kilpakumppanilleen.

– Kari on kyllä aika kettu juuri näissä taisteluissa ja etenkin viimeisen kierroksen kahinoissa. Se mua harmittaa vähän, että meillä on ollut tänä vuonna hyviä matseja, mutta Karilla on aina se viimeinen vuoro ja hän ylittää maalilinjan ensimmäisenä. Tänään olisi vaatinut Karilta tosi paljon epäonnea ja multa täysosumaa, että mestaruus olisi tullut mulle. Kaikki kunnia Karille, hän on ajanut hienon kauden ja luulen, että hän satsasi tähän kauteen tarkemmin kuin kahteen edelliseen, jolloin JR1-mestaruudet meni mulle. En missään nimessä hävinnyt kultaa huonolle, mutta ei Karikaan sitä ihan vasurilla saanut. Luulen, että yleisökin sai noista meidän taisteluista osansa.

Honkasesta ATV:n
Suomen mestari

JR1A-luokan lisäksi kauden päätöskoitokseen oli jäänyt myös ATV-luokan mestaruustaisto.Lopulta Pyhäjärven Moottorikerhon Petri Honkanen vei mestaruuden Polaris-moottorikelkan koneen voimin.

– Tosi mahtava fiilis on nyt. Takana on tiukka viikko, kun laitteet hajosi Konnevedellä sunnuntaina, niin joutui rakentamaan moottorin täysin uudestaan viimeiseen kilpailuun. Se kuitenkin palkittiin ja voitto tuli, Honkanen ilakoi.

Sivuvaunuluokan parivaljakko Jani Aronen – Kristian Selenius varmisti mestaruuden jo Konnevedellä ja halusi nyt kokeilla ilman riskiä uusia jippoja Saarijärvellä.  Hieman erikoinen metodi toi kuitenkin miehille voiton myös kauden päätöskisassa.

– Laitettiin vanhat renkaat alle ja jäätiin tarkoituksella lähdössä hännille. Sieltä sitten tultiin pikkuhiljaa, Aronen naureskeli.

Sunnuntaina Saarijärvellä ajetaan kerhojoukkueiden Suomen mestaruudesta, jossa ensimmäistä kertaa kisaa muun muassa Jani Pirttinen. Seinäjoen joukkueessa ajavat lisäksi Herman Kenkkilä ja Mikko Koskinen.

– Mielenkiinnolla tutustun tähän kisaformaattiin. Paperilla ainakin voidaan ihan leuka pystyssä laittaa mitali tavoitteeksi, vaikka siellä onkin Valkeakosken ja Konneveden kovat joukkueet vastassa, Pirttinen vinkkaa.

SM Jäärata. Summassaari, Saarijärvi, JMU. Kolme parasta luokittain:
JR1A:

1. Kari Vehniäinen KTM KonnMK/UA
2. Jani Pirttinen Honda SeMK
3. Vesa Kallio KTM ValkMK
 
JR2A:
1. Vesa Kallio KTM ValkMK
2. Kari Vehniäinen KTM KonnMK/UA
3. Jani Pirttinen Honda SeMK
 
JR3A:
1. Kari Vehniäinen KTM KonnMK/UA
2. Antti Soitiala Honda TamMC
3. Ari Borovkoff KTM KonnMK/UA
 
JR1B 1. ryhmä:
1. Erno Kivimäki Honda SaarMPU
2. Sakari Honkonen Yamaha SaarMPU
3. Joel Vinnikainem KTM FMS
 
JR1B 2. ryhmä:
1. Joni Hämäläinen Yamaha ValkMK
2. Juha Sand Honda ValkMK
3. Juuso Veijonen KTM ValkMK
 
JR2B:

1. Niki Tuuli Yamaha IMK
2. Erno Kivimäki Yamaha SaarMPU
3. Anssi Lehtinen KTM KonnMK/UA
 
JR3B:
1. Niki Tuuli Yamaha IMK
2. Joel Vinnikainen KTM FMS
3. Jarmo Piilonen KTM SaarMPU
 
ATV:
1. Petri Honkanen Polaris PyhjMK
2. Joni Koivisto Honda TamMC
3. Marko Humaloja Ducati PyhjMK
 
Sivuvaunut:
1. Jani Aronen/Kristian Selenius AYR-Honda NjMK/HMK
2. Seppo Suominen/Juuso Suominen AYR-KTM TuMK/TuMK
3. Erkki Salo/Jukka Hasari Kawasaki OriToive/HTM

Veteraanit:
1. Hannu Kallio KTM ValkMK
2. Antti Pekkonen Honda Leppävirta RT
3. Pasi Oittinen Honda PiMoKe

Lisätietoa ja kokonaistulokset:
www.iceroadracing.com/fi

Samanlaisia ​​uutisia

Viimeisin numero