Vastaako suomalaistalli kuninkuusluokan kutsuun?

MotoGP-luokassa on mukana meneillään olevalla kaudella 21 kuljettajaa. Määrä nousee ensi vuonna KTM:n mukaantulon myötä 23:een, joten yksi paikka on siis edelleen avoin.

Dorna, kansainvälinen moottoriliitto FIM ja tallien yhdistys IRTA ovat pistäneet tuon viimeisen paikan viralliseen hakuun. Hakuaika umpeutuu 29. huhtikuuta.

Ajo Motorsportia menestyksekkäästi päälliköivä Ajo on myöntänyt useaan otteeseen, että MotoGP-luokan mahdollisuus kiinnostaa.

Varikkohuhuissa on väläytelty sitä mahdollisuutta, että Ajo lähtisi kuninkuusluokkaan Suzukin satelliittitiiminä suomalaistallin nykyinen Moto2-mestari Johann Zarco kuljettajanaan. Zarcolla tiedetään olevan Suzukin kanssa sopimus testitöistä jo tälle kaudelle.

Ajo on tosin liitetty myös KTM:n MotoGP-projektiin. Mahdotonta ei ole siis sekään, että pitkään itävaltalaisvalmistajan kanssa yhteistyötä tehnyt Ajo olisi jatkossa mukana KTM:n kuninkuusluokan kuvioissa tavalla tai toisella.

Pons puolestaan johtaa nykyisin Paginas Amarillas HP 40 Moto2-tiimiä, mutta hänellä on pitkä kokemus myös MotoGP:stä. Pons oli mukana kuninkuusluokassa kauteen 2006 asti kuljettajinaan mm. Max Biaggi, Loris Capirossi, Alex Barros ja Makoto Tamada.

Kaikki on kiinni rahasta ja isosta sellaisesta, mutta Ponsin tiedetään olevan jälleen kiinnostunut kuninkuusluokasta Dornan tukemana.

Ponsin tiimin kuljettajakandidaatiksi on nostettu espanjalainen Pol Espargaro, joka kilpailee Yamahan Tech 3-satelliittitiimissä britti Bradley Smithin rinnalla. Smith solmi kauden avanneen Qatarin GP:n yhteydessä KTM-sopimuksen vuosille 2017 ja 2018.

Ponsin mahdollisesta MotoGP-pyörästä ei sen sijaan ole vielä mitään vihiä. Sääntöjen mukaan tehdastallien on pystyttävä toimittamaan kaudella 2017 tarvittaessa kaksi pyörää satelliittitiimeille.

Yamaha, Honda ja Ducati täyttävät tuon ehdon jo tällä kaudella, mutta Suzukilla kuin sen paremminkin Apriliallakaan ei ole vielä satelliittitiimejä.
 

Uusin numero