Varaslähtö pilasi Tuulen MotoE-kisan Misanossa

Niki Tuuli, MotoE, Emilia Romagna MotoGP, 18 September 2020

Niki Tuuli paransi Emilia Romagna GP:n MotoE-kisaviikonloppuna kierrosaikaansa sekunnilla edellisen viikonlopun noteerauksesta, mutta epäonni vei mahdollisuudet huippusijoituksiin.

Lauantain aika-ajoissa Tuulen vauhti oli lupaavaa ja tuloksena oli yhdeksäs sija vain +0.7 sekuntia paalulle ajaneesta Jordi Torresista jääneenä. Aika parani sekunnilla edelliseen viikonloppuun verrattuna. Launtain kisassa Tuuli otti varaslähdön ja siitä rangaistiin kahdella pidennetyllä kierroksella. Rangaistuksen jälkeen sijoitus oli joukon hännillä ja maalissa Tuuli oli kolmastoista, seitsemäntoista sekuntia voittaja Dominique Aegerteristä jääneenä. ”Ensimmäinen varaslähtöni ja kisa oli siinä. Loppu meni ihan ajeluksi”, kertoi Tuuli kisan jälkeen. Sunnuntai kisassa Tuuli taisteli sijoituksesta kymmenen kärkeen, mutta taipui lopulta sijalle 12. Eroa voittaja Matteo Ferrariin tuli 11 sekuntia. ”Vaikeeta, todella vaikeeta. Ajaminen tuntuu ihan hyvältä, mutta ohittaminen tällä pyörällä on minulle todella vaikeaa. Pettynyt fiilis viikonlopusta, mutta ikinä ei anneta periksi”, summasi Tuuli viikonlopun tunnelmia.

-Tänä viikonloppuna otimme MotoE-luokassa askeleen eteenpäin. Niki sai enemmän luottamusta pyöräänsä ja otimme selviä edistysaskeleita oikeaan suuntaan. Olen luottavainen, että seuraavassa kisassa Niki on taas eturivissä, summasi Aki Ajo suojattinsa viikonlopun.

MotoE World Cup -pistetilanne:

1. Matteo Ferrari 86 points

2. Dominique Aegerter 82 points

3. Jordi Torres 79 points

4. Mattia Casadei 71 points

5. Eric Granado 43 points

17. Niki Tuuli (Avant Ajo MotoE) 12 points