Vanhat pyörät toivat nostalgiaa Rauman motocrossradalle

Takavuosien motocrosspyörien kuluvan kauden ainoa kansallinen kilpailu järjestettiin Raumalla lauantaina, ja Rauman Seudun Moottorikerho isännöi onnistuneesti ensimmäistä kertaa classic motocross -koitosta.

Järjestäjien harmiksi kilpailuun osallistui varsin niukalti kuljettajia, vaikka kyseessä oli todellakin tämän vuoden ainoa virallinen, Suomen Moottoriliiton alainen kansallinen kilpailu. Muuten kesän aikana on järjestetty ajotapahtumia eri radoilla. Kaikesta huolimatta kilpailu järjestettiin hienoissa rata- ja keliolosuhteissa, ja sekä kuljettajat että järjestäjät olivat hymyssä suin lopputulemaan.

Lauantaina aikana Rauman Kuivassuon radalla nähtiin kolmen eri ajoryhmän startteja, joissa jokaisessa oli mukana useita luokkia. Kaikki ajoivat kaksi erää. Vanhin pyörä oli vuosimallin 1952 CZ, jota käskytti Classic Motocross Finlandin Sami Jänis sijoittuen kolmanneksi A-luokassa. Tuoreimmat pyörät löytyivät Super E -luokasta, missä nuorimmat laitteet saavat olla sääntöjen mukaan vuosimallia 2000.

Ennen kilpailujen alkua yleisö pääsi nautiskelemaan hienosta lentonäytöksestä ja itse kilpailun kuuluttajatorniin oli kavunnut juontajalegenda Jorma Pulkkinen.

A-luokan voittoon ajoi Sipoon Moottorikerhon Jouni Hult. Samassa lähdössä yli 66-vuotiaiden ajajien A66-luokan ykkönen oli Karkkilan Moottorikerhon Ari Lahti. B-luokan vei Pirkan Moottorimiesten Kai Kivekäs ja B66-luokan Vakka-Suomen Moottorikerhon Tapio Mattila.

Kivekäs voitti myös C-luokan, joka kilpaili yhdessä D-luokan kanssa. D:n vauhdikkain oli Imatran Moottorikerhon Jere Pio.

E-luokan voitti Haminan Seudun Moottorikerhon Joni Rinkinen ja samassa lähdössä kertalisenssillä Rauman Seudun Moottorikerhoa edustanut Super E -luokan Ilkka Salo, jonka ainakin moni lajin sisäpiirissä muistaa freestyle motocross -taustastaan.

Isäntäseura Rauman Seudun Moottorikerhon kuljettajista Pertti Peltola kuittasi E-luokassa kolmospaikan. Ari Peippo oli C-luokassa seitsemäs ja Jukka Lankinen kymmenes. Peippo kurvaili seitsemänneksi myös Super-E-luokassa.

– Paikalla oli reippaasti yli 200 katsojaa, joista iso osa oli vanhoja crossiharrastajia ja paljon oli myös nuoria perheitä. Yleisöä oli hyvä määrä ja porukka myös taivasteli ihailevasti lentönäytöstä. Rata oli hyvässä kunnossa ja kuskit kehuivat sitä. Kuskeja oli liian vähän, noin nelisenkymmentä, ja jäimme tavoitteestamme 70 kuljettajasta. Osa ajoi onneksi useassa luokassa, mikä nosti lähtöjen osallistujamääriä. Kannatti tämä kisa silti järjestää ja oli hienoa, että moni kuski toivoi jatkoa ensi vuodelle, järjestäjäporukassakin mukana ollut Peippo kuvaili.

– Omat ajoni menivät ”järkevästi”. Erien välissä oli vain pieni tauko ja oli vähän haastavaa vaihtaa niiden välillä keskenään erilaisiin ja eri tavalla ajettaviin pyöriin. Toisen erän viimeiset kierrokset menivät hieman ajeluksi, mutta oli silti mukavaa.

Kaikki tulokset:
https://beta.speedhive.com/events/2386843

Pinja Sarkkisen kuvagalleria kilpailusta:

https://pinjasarkkinen.pixieset.com/classicmotocrosskansallinen-1

Teksti: Marko Vihriä, kuva: Pinja Sarkkinen

Uusin numero