Valmentaja Marko Tarkkalan blogi: ”Moottoriurheilijalla on oltava sisäistä paloa huipulle”

Yläkoululeiritys: Motocrossin yläkoululeirityksiä oli menneenä vuonna neljä kertaa. Määrä tulee pysymään ennallaan myös tänä vuonna. Leiri kesti menneenä vuonna viisi päivää kerrallaan ja tänä vuonna yhden leirikerran kesto nostetaan kuuteen päivään.

Tämä yläkoululeiritys on mielestäni erittäin hyvä leiri 7.-9. luokkalaisille motocross-kuskeille. Leirillä käydään todella kokonaisvaltaisesti läpi mitä ammattiurheilijan elämä käytännössä tarkoittaa. Leiri on tarkoitettu tavoitteellisesti urheiluun suuntautuneille nuorille. Leiriin kuuluu ajoharjoittelua, fysiikkaharjoittelua, elämänhallintataitojen opiskelua ym. Yhteistyöverkoston keskeisimpiä tehtäviä on huippu-urheilijoiden ja huipulle pyrkivien urheilijoiden valmennuksen tukeminen ja tehostaminen sekä urheilijoiden opiskelun tukeminen. Motocrossin yläkoululeirityksiä pidetään Vierumäellä. Toteutuksessa ovat mukana Suomen Urheiluopisto, Suomen Olympiakomitean virallinen urheilu- ja valmennuskeskus, Suomen Moottoriliitto sekä Haaga-Helia ammattikorkeakoulu, Vierumäen toimipiste.

On ollut todella hienoa nähdä, miten nuoret ovat leirityksien aikana kehittyneet kuljettajina, urheilijoina ja ihmisinä. Toivottavasti tämän kaltaisia mahdollisuuksia annetaan urheilijoille tulevaisuudessa enemmän. Motocrossin yläkoululeiritys on pyörinyt pari vuotta ja kuljettajia on löytynyt mukavasti mukaan. Olemme jo lisänneet omaa kapasiteettiamme, jotta voimme tulevaisuudessa ottaa enemmän osallistujia mukaan. Olisi ollut hienoa, jos tämänkaltaisia leirimahdollisuuksia olisi ollut minun nuoruudessani. Näin olisin tehnyt joitakin asioita hyvin eri tavalla eikä osaa asioista olisi tarvinnut opiskella niin sanotusti kantapään kautta. On hienoa olla mukana tällaisessa toiminnassa.

Aluevalmennukset: Aluevalmennukset pyörivät toukokuusta syyskuun puoleen väliin saakka. Valmennusta toteutettiin yksi tunti per kerta arki-iltaisin klo 17-20 välillä. Ohjattua harjoittelua oli mahdollista valita yksi-kaksi kertaa viikossa, eli mikä osallistujien aikatauluihin parhaiten kulloinkin sopi. Valmennusryhmistä löytyi jokaiselle enduro- ja motocross-kuljettajalle oman tasoinen ryhmä pienistä lapsista A-luokkaan asti. Menneenä vuonna mukana radoista olivat Vantaan moottorikerho, Espoon moottorikerho, Karkkilan moottorikerho, Orimattilan moottorikerho ja Sipoon moottorikerho. Ensi vuodelle saamme todennäköisesti pari uutta rataa mukaan aluevalmennuksiin.

Suomen enduro-MM-joukkueen valmentaja Marko Tarkkala ja Eemil Helander Chilen varikolla. Kuva: Nita Korhonen

Olen vetänyt aluevalmennuksia vuodesta 2015 alkaen ja jokainen vuosi näistä on tullut paljon positiivista palautetta. Mielestäni tämä konsepti on ollut hyvä piristysruiske motocrossin ja enduron ajoharjoitteluvalmennuksiin. Tämä tarjoaa säännöllisen ja monipuolisen harjoittelumahdollisuuden edulliseen hintaan. Valmennuksissa on käynyt paljon harrastekuljettajia, mutta hieman minua on jäänyt ihmetyttämään miksi 65- ja 80-ryhmissä on ollut niin vähän porukkaa. Tämä on se ikä, jolloin olisi tärkeää opetella ajamisen perusasiat kunnolla ja lähteä tekemään asioita oikein. Kaipaan myös A-luokan kuljettajia enemmän mukaan aluevalmennuksiin, koska myös he tarvitsevat monipuolista ja säännöllistä valmentautumista. Nämä kuljettajat nimenomaan tarvitsevat valmennusta, jotta he pystyvät pärjäämään SM-, EM- ja MM-tasolla. Tänä vuonna on ajatuksena, että endurokuljettajien kanssa ajettaisiin enemmän myös enduromaastoissa. Suuri kiitos yllämainituille kerhoille, että olemme saaneet järjestää aluevalmennusta heidän radoillaan. Tämä on erittäin tärkeää työtä, jotta pystymme tarjoamaan kaikenikäisille ja -tasoisille kuljettajille valmennusta.

SML Rider Academy: Tämä lähti pyörimään viime vuoden alusta kuntotestauksella ja kuljettajavalinnoilla. Valmennuksen tehtävänä on auttaa kehittämään urheilijan taitoja, fyysisiä ja psyykkisiä ominaisuuksia sekä asennoitumista harjoitteluun. Olemme painottaneet valmennuksessa sitä, että urheilijat oppisivat itse tietämään, mitä heidän kuuluu milloinkin tehdä eikä niin, että nämä sanellaan heille valmiiksi. Tämä SML Rider Academy on tarkoitettu EM- ja MM-tason kuljettajille tai tälle tasolle pyrkiville kuljettajille. Vuoden aikana on tapahtunut selkeä muutos urheilijoiden toiminnassa ammattiurheilijoina. Tästä on hyvä jatkaa tänä vuonna eteenpäin. Yritämme tukea ja antaa eväät maailman huipulle, mutta jokaisella urheilijalla on henkilökohtainen vastuu omasta harjoittelustaan ja tekemisestään. Jokaisella urheilijalla on oltava paloa, mikäli aikoo pyrkiä maailman huipulle ja tätä paloa mekään emme pysty kenellekään antamaan, vaan jokaisen olisi löydettävä tämä tekemisen palo itsensä sisältä. Tämä tekemisen palo vaikuttaa kaikkeen tekemiseen ja harjoitteluun. Tänä vuonna meillä tulee olemaan keskimäärin kerran kuussa ohjattua harjoittelua ja kouluttamista. Pyrimme kehittämään SML Rider Academyn toimintaa entistä paremmaksi.

Marko Tarkkala. Kuva: Sport Image

Miten suomalaiset pärjäsivät mielestäni kisa-areenoilla? Tänä vuonna tuli taas enduromestaruuksia EM- ja MM-tasoilla niin naisissa kuin miehissä mikä on hieno juttu, että näin pienestä maasta tulee hyviä kuljettajia.  Motocrossissa meidän huippukuskimme kokivat loukkaantumisia ja sen myötä tavoitteet jäivät saavuttamatta. Road Racingin puolella on myös hyviä saavutuksia ja meillä on uusia nuoria lupaavia kuljettajia.

Mikä oli minun vuoteni kohokohta? Se, että saan tehdä yhteistyötä Suomen huippukuljettajien kanssa on se, mistä nautin. Koen tämän merkitykselliseksi ja tärkeäksi työksi.

Nyt lähden innolla kohti uutta vuotta. Alkuvuoden teemana on kerhovalmennuksen kehittäminen, koska näen ja koen, että meidän pitäisi saada ruohonjuuritason valmennus paremmalle tasolle, jotta voimme tulevaisuudessa saada huippukuljettajia. Monesti nuorena oikaistaan helposti perusasioissa ja nämä oikaisut tulevat sitten myöhemmin esiin. Näitä asioita on kuitenkin huomattavasti hankalampaa korjata vanhemmalla iällä kuin nuorena.

– Marko

Uusin numero