Valentino Rossin 25 kautta kestänyt GP-ura päätökseen

Valentino Rossi on ilmoittanut Styrian GP:n alla, että kausi 2021 jää hänen viimeisekseen.

Yksi kaikkien aikojen upeimmista moottoriurheilu-urista tulee päätökseen, sillä Valentino Rossi ilmoitti Styrian GP alla pitämässään lehdistötilaisuudessa ripustavansa nahkapuvun naulaan kauden 2021 päätteeksi. Rossi kilpaili GP-tasolla 25 vuoden ajan voittaen yhdeksän maailmanmestaruutta – joista seitsemän kuninkuusluokassa – ja nousten korkeimmalle palkintokorokkeelle 115 kertaa.

– Valitettavasti loppukauden kilpailut tulevat olemaan viimeisiäni MotoGP-kuljettajana. Tämä on minulle vaikeaa, tämä on surullista, sillä minun on vaikeaa ymmärtää, että ensi vuonna en kilpaile moottoripyörillä – ja se on asia, jota olen tehnyt varmaankin 30 vuotta, kertoi Rossi lehdistötilaisuudessa.

– Elämäni muuttuu ensi vuonna. Mutta tämä on ollut upeaa, olen nauttinut tästä pitkästä matkasta, se oli todella hauskaa. Ja olen saanut kokea monia unohtumattomia hetkiä.

42-vuotias Rossi kilpailee loppukauden Petronas Yamaha SRT -tiimissä ja keskittyy ensi kaudella uuteen MotoGP-tiimiinsä.

Rossi aloitti GP-uransa vuonna 1996 125GP-luokassa Aprilialla. Seuraavana vuonna hän voitti mestaruuden viemällä nimiinsä 15 kilpailusta 11. Myös 250GP-luokassa Rossi krunattiin mestariksi toisella kaudellaan. Sama toistui myös kuninkuusluokassa, jossa Rossi ehti ajaa kaksi kautta 500-kuutioisilla. MotoGP-luokassa Rossi on kilpaillut Hondan, Yamahan ja Ducatin kalustolla, joista kahdella ensimmäisestä hän ylsi mestaruuteen.

Viimeisin numero