Valentino Rossi tyytyväinen uuteen Yamahaan: ”Tämä oli mainio päivä”

Rossi oli tyytyväinen, sillä hänen mukaansa Yamahalla ymmärretään nyt, mitä hän pyörältään tahtoo.

”Teimme koko päivän todella hyvää työtä ja aikakin oli hyvä. Kokeilimme tänään tosi paljon erilaisia pieniä juttuja, osa toimi paremmin, osa huonommin. Pidin erityisesti uudesta aerodynamiikkapaketista, pystyin heti ajamaan nopeampia kierroksia. Luulisin, että tein oman kierrosennätykseni täällä tänään, 1.59,3 on tosi hyvä aika”, Rossi kertoi Yamahan tiedotteessa.

”Uusi kate toimi hyvin, koska se antoi minulle enemmän suojaa. Olen aika pitkä kuljettaja, joten tarvitsen sellaista. Pyörä ei sutinut ja suoravauhtimmekin tuntui olevan todella hyvää, tämä oli mainio päivä.”

Rossi kuitenkin myöntää, että kilpailu on nyt erittäin tasaista. 0,4 sekunnin sisään mahtuikin yhdeksän kuljettajaa.

”Kaikki kärkikuskit ovat tosi vahvoja ja kilpailu on todella tiukkaa. Tästä tulee hyvin mielenkiintoista. On mukavaa olla jo tässä vaiheessa kärkivauhdissa.”

Nopeimman kierroksen kellottanut Vinales oli hänkin tyytyväinen, luonnollisesti.

”Pyörä tuntui erinomaiselta tänään. Elektroniikan säätöjen kanssa on vielä tekemistä, mutta olen tyytyväinen niihin askeliin, joita olemme ottaneet. Teimme paljon töitä keskipäivällä mahdollisimman kuumissa oloissa ja jatkamme huomenna samalla tavalla selvittääksemme ongelmat, mitä meillä viime kaudella oli. Tämä oli oikein hyvä päivä”, Vinales sanoi.
 

Uusin numero