Valentino Rossi tiukkana: ”Nyt on otettava se kauden avausvoitto”

Molemmat kuljettajat ovat vaatineet Yamahalta uusia osia parantaakseen pitoa ja vauhtia, elektroniikka ei ole myöskään toiminut kummankaan mielestä kuten pitäisi.

Edessä ennen osien testaamista on kilpailu Tshekin Brnossa, radalla, josta Rossi pitää erityisen paljon.

1996 hän voitti juuri Brnossa ensimmäisen 125-kuutioisten kilpailunsa. Hän on voittanut tällä radalla myös 250- ja 500-kuutioisissa sekä kumartanut neljä MotoGP-voittoa. Rossilla onkin kova himo palata voittokantaan juuri tällä radalla – etenkin, kun pieni loma on ladannut taas Tohtorin akut täyteen.

”Tarvitsisin kyllä pidemmän kesäloman. Mutta kaikkihan sellaista haluaisivat”, Rossi vitsaili.

”Pidin itse yhden viikon vapaata, nyt on jälleen keskityttävä tekemiseen täydellisesti. Brno on ihan mahtava rata. Olin täällä viime vuonnakin tosi nopea, mutta MotoGP:ssä ei koskaan tiedä, mitä tapahtuu. Maanantaina meillä on ylimääräinen testipäivä tällä radalla, mikä on meille todella tärkeä. Edessä on erittäin tiukka kaksiviikkoinen, sillä myös ensi viikonloppuna on kilpailu. Tämä kaksiviikkoinen on todella merkittävä MM-taistelun kannalta. Joko täällä tai Itävallassa meidän on otettava se kauden ensimmäinen voitto”, Rossi sanoo.

Maverick Vinales kertoo harjoitelleensa kesälomalla päästäkseen kauden 2017 kuntoon.

”Olen harjoitellut viime viikot todella paljon ollakseni vahvempi kauden toisella puoliskolla. Tästedes meillä ei ole varaa enää yhteenkään virheeseen. Nyt edessä on kaksi meille hyvää rataa, uskon olevani niillä vahvoilla ja taistelevani palkintopallisijoituksista, pyörä toimi hyvin jo Assenissa ja Saksassa. Tämän viikonlopun jälkeen haluaisin ehdottomasti onnitella tiimiä siitä, että olemme ottaneet taas yhden askeleen eteenpäin”, Vinales sanoi.
 

Uusin numero