Sepangin ja Qatarin testeissä Rossi oli kuudenneksi nopein, mutta Australian Phillip Islandilla vasta 12:s. Siellä ero Vinalesiin oli melkein sekunti.
Kausi alkaa viikonloppuna Qatarin Losailissa.
– On hankala arvioida, kuinka paljon tulen olemaan kärkeä perässä, koska tilanteet voivat vaihdella nopeastikin. Mutta kyllähän Maverick on ollut testeissä ihan uskomattoman vakuuttava, Rossi sanoi Motorsport.comilla.
– Minä olin hitaampi kuin jopa kakkosryhmän kuskit. Meillä on paljon parannettavaa etenkin kisavauhdeissa, että pääsisin edes viiden parhaan joukkoon.
– On vain yritettävä roikkua kärkiporukoissa vaikean talven jälkeen. En ajanut lainkaan hyvin, enkä saaneet millään ajamiseen oikeaa fiilistä. Meidän on tehtävä tosi paljon töitä ja parannettava kauden mittaan, Rossi kertoo.
– Nyt alkaa pitkä kausi ja paljon ehtii tapahtua. Toivottavasti olen vahva ja kilpailukykyinen. Siellä on kuitenkin jopa 7-8 kaveria, jotka voivat voittaa mestaruuden.
Rossi uskoo, että kaudesta tulee hyvin saman tyyppinen kuin 2016, kun MM-sarjassa nähtiin peräti yhdeksän eri GP-voittajaa neljältä eri valmistajalta.
38-vuotiaan italialaisen mielestä Yamahan, Hondan, Ducatin ja Suzukin kuljettajilla on mahdollisuus taistella voitoista.
– Taso on tälläkin kaudella erittäin kova. On hienoa, että niin moni pystyy taistelemaan voitoista ja mestaruudesta. Normaalioloissa ainakin Vinales, Marc Marquez, Jorge Lorenzo, Andrea Iannone, Cal Crutchlow, Dani Pedrosa ja Andrea Dovizioso voivat voittaa. Jos taas kelit ovat hankalia ja vettä tule, ihan kuka tahansa voi yllättää.