Valentino Rossi synkkänä Jerezissä: ”Kuuden joukkoonkin on hankala päästä”

Jerez on aiemmin sopinut Yamahalle oikein hyvin, mutta viime vuonna sekä Valentino Rossilla että Maverick Vinalesilla oli isoja hankaluuksi pidon kanssa tällä radalla.

Edellinen Austinin kilpailu oli lupauksia herättävä, joten Yamaha tuli toiveikkaana Jereziin.  Perjantain yhteisajoissa Rossi oli kuitenkin vasta yhdeksäs ja Vinales 12:s. Se ei herättänyt tiimissä hurraa-huutoja.

“Emme ole testanneet tänä vuonna täällä, joten tiesimme olevamme hieman takamatkalla tänne tullessamme. Mutta rehellisesti sanottuna, uskoimme olevamme jo perjantaina parempia kuin olimme”, tiimipäällikkö Massimo Meregalli myönsi.

“Varsinkin kun yritimme pehmeällä renkailla nopeita kierroksia, emme päässeet niin lujaa kuin odotimme. Sekä maksimivauhtia että perusvauhtia on pystyttävä parantamaan, etenkin jälkimmäinen on sunnuntain kilpailussa erittäin tärkeässä rooolissa.”

Valentino Rossi myönsi hänkin, ettei tilanne ole odotusten mukainen.

”Perjantai oli todella vaikea päivä. Aamulla lämpötila ei ollut vielä kovin korkea ja silloin rengas käyttäytyi mielestäni ihan hyvin. Ensimmäinen harjoitus ei ollut lainkaan huono. Iltapäivällä oli kuumaa ja meillä oli heti isoja vaikeuksia”, Rossi sanoi.

”Pyörän balanssi ei ole nyt kohdillaan, sitä on pakko parantaa. Suurin ongelma on silti renkaissa. Täällä on uusi pinnoite ja se on oikein hyvä, mutta renkaat spinnaavat yhä ihan liikaa. Jo parin kierroksen jälkeen meiltä katoaa pito ja silloin olemme vaikeuksissa muihin verrattuna.”

Tohtori ennustaakin viikonlopun jatkuvan Yamahalla melko tuskaisissa tunnelmissa.

“Jerezissä on aina hienoa ajaa, pidän tästä todella paljon. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että kuuden parhaan joukkoon tulee olemaan todella vaikea päästä.”

Myö Maverick Vinales oli samaa mieltä.

”Austinissa paransimme tosi paljon, mutta kun tulimme tänne, ongelmat alkoivat jälleen. Pyörä heiluu ihan liikaa. Valentinolla näyttää olevan ihan sama ongelma. On vain keskityttävä todella huolellisesti ja tehtävä töitä. Meidän on pakko löytää ratkaisut ennen kilpailua”, Vinales sanoi.
 

Uusin numero