Valentino Rossi: ”Päätän urani jatkosta aika pian”

Helmikuussa 39 vuotta täyttävä Rossi on voittanut peräti yhdeksän maailmanmestaruutta, tällä kaudella hän tulee olemaan sarjassa neljäs tai viides. Hänellä on yksi voitto ja viisi muuta palkintopallipaikkaa.

”Uskon, että teen ratkaisuni jatkosta ensi kaudella muutaman kilpailun jälkeen. Minun pitää ensin nähdä hiukan, mikä on vauhtini ja pyörän kilpailukyky”, Rossi sanoo Crash.netin mukaan.

Rossi menetti mahdollisuutensa maailmanmestaruuteen murrettuaan jalkansa harjoituksissa, Misanon kilpailu jäi väliin. Yamahalla on ollut tällä kaudella vaikeuksia erityisesti sadekelillä.

”Kausi on ollut vaikea, vaikka meillä on ollut pari erittäin hyvää kilpailua. Hankalia viikonloppuja on ollut ihan liikaa. Emme ole oikein ymmärtäneet, mistä ongelmat pyörämme kanssa johtuu. Viime kisoissa Australiassa ja Malesiassa minulla oli kuivalla kelillä erittäin hyvä tuntuma pyörään, joten katsotaan, mitä Valenciassa tapahtuu. Rata on vaikea, mutta onneksi sääennuste lupaa hyvää. Se on meille erittäin positiivista, sillä sateella meillä on jostain syystä aina hankaluuksia”, Rossi sanoi kauden päätöskilpailusta.

Uusin numero