Valentino Rossi pääsi kivuistaan: ”Kaikki on nyt hyvin – miksi en voisi parantaa vielä kilpailussa?”

Rossi on kakkosruudussa, ero tallikaveri Maverick Vinalesiin oli aika-ajossa 0.239 sekuntia  

– Kaatuminen nelosharjoituksessa oli minulta tyhmä virhe, se loi hiukan epävarman fiiliksen aika-ajoon. Onneksi kävi niin, että kaatuminen tapahtui kakkospyörällä, joten minulla oli paras pyörä valmiina aika-ajoon, Rossi kertoi Motorsport.comilla.

– Hankala oli aika-ajo, joten täytyy olla kakkospaikkaan tyytyväinen, se oli normaaliakin tärkeämpi onnistuminen. Kilpailusta tulee kyllä erittäin tiukka.

Vielä perjantaina Rossilla oli kipuja käsivarressaan, mutta lauantaina ei.

– En tuntenut mitään kipuja missään enää. Mutta silti voi olla, että pidemmässä kilpailussa voi olla hiukan normaalia hankalampaa. Yllättävän nopeasti kivut lopulta katosivat. Tarvitsin aikaa, mutta nyt kaikki tuntuu olevan hyvin. Paransin paljon perjantaista lauantaihin, miksi en voisi tehdä niin myös lauantain ja sunnuntain välillä?

Uusin numero