Valentino Rossi murtuneena kaatumisensa jälkeen: ”Tämä olisi voinut olla täydellinen päivä”

Rossi otti kärkipaikan heti lähdössä ja piti sitä 16 kierroksen ajan, mutkassa 1 Marquez ahdisti häntä tiukasti ja Rossi meni nurin. Jos voitto olisi tullut, se olisi ollut italialaisen ensimmäinen 28 kilpailuun.
Rossi pääsi jatkamaan ja ajoi maaliin sijalla 18, tämä oli vasta toinen kerta tällä kaudella, kun Tohtori jäi ilman MM-pisteitä.

”Tämä oli oikeastaan ensimmäinen oma virheeni tällä kaudella. Nyt se  tuli pahimpaan mahdolliseen paikkaan. Olen todella murtunut. Toisaalta johdin 15 kierrosta ja elimme sen aikaa unelmaamme. Veljeni Luca Marini voitti Moto2:ssa, joten tämä olisi voinut olla täydellinen päivä, mutta tällaista tämä välillä on”, Rossi kertoi.

Joka tapauksessa Yamaha on selkeästi herännyt. Viikko sitten Maverick Vinales voitti Australiassa ja kaukana ei ollut toinen peräkkäinen voitto.

”Olen siihen tyytyväinen, että tämä oli minun kauden paras kilpailuni. Se tuli myös hankalissa oloissa ja radalla, joka oli ennalta meille vaikea. Se on erittäin tärkeä asia. Mutta totta kai turhautuminen on nyt suuri, kun tein virheen ja tuliaisina on nolla pistettä”, Rossi sadatteli.

Rossilla näytti kaatumishetkellä luistavan niin etu- kuin takapyöräkin.

”Ensin takapyörä lähti alta. Painoin ihan täysillä, mutta niin olin painanut jo 15 kierrosta. Yleensä kun käännän kaasua, olen huolissani enemmän eturenkaasta, koska sen kanssa meillä on ollut ongelmia. Nyt takapyörä vain lähti alta ja se oli sitten siinä.”

Ilman pisteitä Rossi menetti mahdollisuudet MM-sarjan kakkospaikkaan. Ennen Valencian päätöskilpailua tallikaveri Maverick Vinales on vain kahden pisteen päässä, joten luvassa on tiukka kamppailu MM-sarjan kolmospaikasta.