Valentino Rossi kieltäytyi puristamasta Marc Marquezin kättä: ”Ei meillä ole mitään ongelmia”

Rossilta kysyttiin haastattelusta, missä Marquez oli kertonut haluavansa tehdä rauhan Rossin kanssa.

”Kuulin siitä, mutta en tiedä. Minusta se kuulostaa aika omituiselta, koska mielestäni meillä ei ole keskenämme mitään ongelmaa. En ymmärrä, miksi pitäisi tehdä rauha, minusta kaikki on ihan hyvin”, Rossi sanoi.

Marquez tarjosi Rossille kättään, mutta italialaislegenda eri siihen tarttunut.

”Ei meidän tarvitse puristaa kättä. Olemme ihan okei, ei meillä ole mitään ongelmia”, Rossi perusteli.

”Tällaista tämä on, mitä voin oikein sanoa tähän? Minusta on ihan kiva kuulla, että Rossin mielestä meillä ei ole mitään ongelmaa. Jos hänellä ei ole ongelmaa, ei ole minullakaan”, Marquez vastasi.

Myöhemmin Rossi kommentoi vielä asiaa italialaismedialle.

”Minusta se ei ollut mukava tilanne. Se oli kuin Blues Brothers elokuvan kohtaus, missä John Belushi tulee sisään kirkkoon ja näkee valon. Ehkä se johtui siitä, että Marc oli käynyt tapaamassa Paavia. Olen pahoillani, mutta voin päättää itse, mitä teen ja kuinka toimin. Lopulta meidän välimme eivät ole tärkeä asia. Olemme kaksi kuljettajaa ja kilpailemme vastakkain. Tärkeää on pitää työssään pää kylmänä. Kaikki muu ja siitä puhuminen on ajanhaaskausta. Mihinkään ei ole kirjoitettu, että meidän pitäisi mennä yhdessä illalliselle”, Rossi sanoi.
 

Uusin numero