Valencian testien ensimmäinen päivä mentiin hyvin pitkälti säiden armoilla. Aamu alkoi hitaasti, sillä kylmä keli piti radan kosteana. Iltapäivällä kuljettajat pääsivät radalle, ensimmäisenä homman korkkasi tuore KTM-kuski Johann Zarco. Hetkeä myöhemmin muut seurasivat perässä, mutta mitään todella suuria kierrosmääriä ei nähty, eivätkä kierrosajat olleet mitään todella kovia.
Päivän nopein oli Maverick Vinales ajalla 1:31.416, ja oli varsin tyytyväinen Yamahan kehitykseen.
”Positiivinen päivä, jos keliä ei oteta huomioon. Testasimme uutta moottoria, joka on aika hyvä. Nautin ajamisesta ja kyllähän se näkyy tuloksissa”, VInales totesi.
Myös kolmanneksi nopeimpaan aikaan yltänyt Valentino Rossi oli positiivisin mielin.
”Testasimme yhtä moottoria tänään ja huomenna sitten testaamme toista. Olen tyytyväinen kokemaani, sillä Yamahan runko on varsin hyvä, mutta moottoripuolella meidän pitää mennä eteenpäin ja nyt tuntuu siltä, että Yamaha on tehnyt todella hyvää työtä. Moottorin luonne oli erilainen sekä jarrutuksessa että kurvista kiihdyttäessä. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin huomiseen testiin”, Rossi sanoi.
Toipilaana testiin osallistunut Marc Marquez ajoi kaikkiaan kolmella erilaisella Hondalla.
”Emme päässeet ajamaan kovinkaan paljoa, mutta etenimme suunnitelman mukaan. Huomenna jatketaan näiden muutamien juttujen testaamista ja mielestäni olemme menossa oikeaan suuntaan”, Marquez sanoi.
A first look at the 2019 Honda RCV213V @marcmarquez93 is straight into testing mode #ValenciaTest pic.twitter.com/tK9pG5PQ9M
— MotoGP™ (@MotoGP) November 20, 2018
Yksi päivän kuumimmista puheenaiheista ja seuratuimmista kuljettajista oli Jorge Lorenzo, joka korkkasi uuden työnantajansa Hondan RC213V -pyörän. Lorenzo pääsi radalle vasta yhden maissa paikallista aikaa, eikä ehtinyt ajaa kuin 30 kierrosta, kun sade päätti testipäivän. Lorenzo oli päivän 18:s ja kellotti ajan 1:32.959, mikä oli 1.543 sekuntia Vinalesia hitaampi. Lorenzo on niin ikään toipilaana ja luonnollisesti totuttelee vastaa uuteen työkaluunsa. Varikolla ollaan kuitenkin hyvin vahvasti sitä mieltä, että Lorenzo tulee olemaan todella nopea Hondan sarvissa.
Toinen suuren huomion saavuttanut kuljettaja oli Johann Zarco, joka oli ensikertaa KTM RC16:sta selässä. Zarco oli ensimmäinen kuski radalla ja ajoi aluksi Michelinin saderenkailla. Seuraavalla kerralla olivat alla sliksit ja meno parempaa. Zarco ajoi 36 kierrosta ja kellotti ajan 1:32.835. Hän oli porukan 17 nopein ja jäi Vinalesille 1.419 sekuntia. Tallikaveri ja tuore podium-sijoittunut Pol Espargaro oli päivän yhdeksänneksi nopein.
Valencia MotoGP testi, päivä 1
1. Maverick Vinales 1’31.416
2. Marc Marquez 1’31.718
3. Valentino Rossi 1’31.845
4. Andrea Dovizioso 1’31.846
5. Stefan Bradl 1’32.015
6. Franky Morbidelli 1’32.085
7. Aleix Espargaro 1’32.095
8. Danilo Petrucci 1’32.100
9. Pol Espargaro 1’32.179
10. Michele Pirro 1’32.220
11. Pecco Bagnaia 1’32.396
12. Alex Rins 1’32.402
13. Taka Nakagami 1’32.539
14. Jack Miller 1’32.555
15. Joan Mir 1’32.787
16. Tito Rabat 1’32.834
17. Johann Zarco 1’32.835
18. Jorge Lorenzo 1’32.959
19. Andrea Iannone 1’33.291
20. Karel Abraham 1’33.301
21. Bradley Smith 1’33.709
22. Jonas Folger 1’33.810
23. Fabio Quartararo 1’33.850
24. Hafizh Syahrin 1’34.233
25. Miguel Oliveira 1’35.118