Valencian GP kutsuu tuplamestari Stonerin ”viimeiseen valssiin”

Keväällä lopettamispäätöksen muodossa uutispommin jysäyttänyt Stoner ajoi ensimmäisen MM-osakilpailunsa vuonna 2001 Britannian GP:n merkeissä.

Valenciaan tultaessa Stonerin plakkarissa on yhteensä 175 GP:tä. Tämän kauden kuudetta voittoaan Valenciassa tavoitteleva Stoner on ajanut GP-sarjassa ykköseksi kaiken kaikkiaan 45 kertaa.

Niistä voitoista 38 on irronnut MotoGP-luokassa, jonne hän nousi kaudella 2006. Lisäksi Stoner ajoi 250-kuutioisissa viisi ja piikkiluokassa kaksi voittoa. Ensimmäinen voitto näki päivänvalonsa vuonna 2003 juuri Valenciassa.

Tänään 30 vuotta täyttäneen Mika Kallion rinnalla aikoinaan KTM:llä kilpailleen Stonerin muhkealta saldolta löytyy yhteensä 88 podiumsijoitusta ja 43 paalupaikkaa, joista tuoreimman hän viimeisteli vajaat kaksi viikkoa sitten kotiyleisönsä edessä Phillip Islandin radalla.

”King Casey” hyvästeli omansa todellakin tavalla, joka ei jättänyt ketään kylmäksi: hän hallitsi Australian GP-viikonvaihdetta harjoituksista lähtien siitäkin huolimatta, että Indianapolisissa pahasti siipeensä saanut oikea nilkka ei ole vieläkään täydessä terässä.

Stoner voitti MotoGP-luokan ensimmäisen maailmanmestaruuden vuonna 2007 Ducatilla kilpaillessaan. Toinen titteli heltisi viime vuonna Hondalla, jolloin hän teki tyylikästä työtä kauden loppuun asti: Valenciassa voittoon paalupaikalta.

– Olen menestynyt aina hienosti Valenciassa, josta minulla on useampia paalupaikkoja ja voittoja. Valencia sopii minulle, joskaan ei silti aivan yhtä hyvin kuin Phillip Island, Stoner viittaa peräti kuuteen peräkkäiseen voittoon kotikilpailussaan.

Neljän kilometrin mittainen Ricardo Tormo-rata taittaa enimmäkseen vasemmalle. Se on Stonerille hyvä asia niin nilkan kuin Hondaa tällä kaudella vaivanneen tärinäongelmankin osalta.

– Tämän pitäisi sopia minulle ja pyörälleni tässä tilanteessa. Helppoahan se ei tule olemaan, mutta olisi hienoa saavuttaa taas yksi hyvä tulos lisää viimeisessä MotoGP-kisassani, muotoilee Stoner.

Lorenzo ja Pedrosa janoavat
voittoa kotiyleisön edessä

Voittoa janoaa taatusti myös Yamahan Jorge Lorenzo ja Stonerin tallikaveri Dani Pedrosa, jotka ovat molemmat yltäneet kuuteen voittoon tällä kaudella. Lorenzo saapuu kotiyleisönsä eteen maailmanmestarina ja Pedrosa MM-hopeamitalistina.

– On hienoa kohdata kaikki fanini mestarina. Pääsen ajamaan kotiyleisöni edessä paineitta ja aion nauttia siitä täysin rinnoin. Olisihan se aivan mahtavaa päättää kausi voittoon, sanoo Lorenzo.

MotoGP-luokan loppupisteissä jo kolmannen kerran toiseksi päätyvä Pedrosa jahtaa hänkin vain ja ainoastaan voittoa.

– Odotan tosiaankin taas malttamattomana päästä nauttimaan Valencian GP:n upeasta ilmapiiristä. Tämä merkitsee minulle spesiaaliviikonloppua ja haluan tehdä siitä ikimuistoisen, painottaa Pedrosa.

Valencian GP:n aikataulu:
Perjantai 9.11.

Klo 10.15-10.55, Moto3-luokan 1. vapaa harjoitus
Klo 11.10-11.55, MotoGP-luokan 1. vapaa harjoitus
Klo 12.10-12.55, Moto2-luokan 1. vapaa harjoitus
Klo 14.15-14.55, Moto3-luokan 2. vapaa harjoitus
Klo 15.10-15.55, MotoGP-luokan 2. vapaa harjoitus
Klo 16.10-16.55, Moto2-luokan 2. vapaa harjoitus

Lauantai 10.11.
Klo 10.15-10.55, Moto3-luokan 3. vapaa harjoitus
Klo 11.10-11.55, MotoGP-luokan 3. vapaa harjoitus
Klo 12.10-12.55, Moto2-luokan 3. vapaa harjoitus
Klo 14.00-14.40, Moto3-luokan aika-ajo
Klo 14.55-15.55, MotoGP-luokan aika-ajo
Klo 16.10-16.55, Moto2-luokan aika-ajo

Sunnuntai 11.11.
Klo 09.40-10.00, Moto3-luokan warm up
Klo 10.10-10.30, Moto2-luokan warm up
Klo 10.40-11.00, MotoGP-luokan warm up
Klo 12.00, Moto3-luokan 17/17 MM-osakilpailu
Klo 13.20, Moto2-luokan 17/17 MM-osakilpailu
Klo 15.00, MotoGP-luokan 18/18 MM-osakilpailu

Viimeisin numero