Vähän romua ja paljon pisteitä – mojova MM-johto ei edellytä aina nopeimman miehen mainetta

Marquez omaa yhdeksän GP:n jälkeen 48 pisteen kaulan Yamahan hallitsevaan mestariin Jorge Lorenzoon, josta tämän tallikaveri Valentino Rossi on jäänyt puolestaan 11 täplää. Voitosta tilille napsahtaa 25 pistettä.

– Tällainen johto tuo itseluottamusta, mutta sinun pitää olla varovainen, ettei se mene yli. Minulla oli kaudella 2014 hallussani vieläkin suurempi pistejohto, mutta kaaduin kahdessa peräkkäisessä kisassa Misanossa ja Aragonissa ja menetin hetkessä 50 pinnaa, Marquez muistuttaa.

”En nopein, mutta varmin”

Marquez on kuninkuusluokan ainoa kuljettaja, joka on yltänyt pisteille kauden kaikissa tähän mennessä ajetuissa kisoissa.

– En ole ollut tässä vaiheessa sarjaa kenties se nopein kuljettaja radalla, mutta olen ollut varmin ja tasaisin. Tilanne on tältä osin siis täysin toinen kuin viime vuonna, Marquez viittaa kauden 2015 lukuisiin kaatumisiin.

Marquez pisti sadekelillä itseluottamuksensa totaalisesti kadottanutta Lorenzoa huolella pataan kesätaukoa edeltäneissä kolmessa kisassa Barcelonassa, Assenissa ja Sachsenringillä, joissa kymmenen pisteen takamatka kääntyi nykyiseksi johdoksi.

Marquez poimi Barcelonasta ja Assenista varmat isot pinnat talteen kakkossijoilla ja kruunasi taktisestikin kypsän jakson Saksan GP:n voitolla.

– Olen erittäin tyytyväinen, mutta ei unohdeta suinkaan sitä, että kauden jälkimmäinen puolisko on todella raskas ja vaativa. Matka on sittenkin vasta puolivälissä ja kaikkea voi vielä tapahtua. Uskon, että edessä on vieläkin enemmän sadekelin kisoja ja ne on hoidettava kunnialla kotiin.

”Kuuntele muita”

Marquez psyykkasi itseään rajusti epäonnistuneen ja skandaalinkäryisenkin kauden 2015 jälkeen. Yksin hän ei olisi siitä savotasta selvinnyt. Hondalla ja ystävillä on ollut iso rooli henkisen kantin pönkittämisessä.

– Talvitauolla oli hyvää aikaa analysoida mennyttä kautta ja erityisesti siellä tehtyjä virheitä. On kuunneltava ihmisiä ympärilläsi, otettava opiksi hyvistä neuvoista ja pyrittävä seuraamaan niitä. On parasta kuunnella muita ja yritettävä ammentaa lisää oppia, vaikka olisitkin jo MotoGP-luokan kaksinkertainen maailmanmestari, kesätauolta tositoimiin palaava Marquez linjaa suunnan loppukauteen.

* Alla olevassa videossa palataan vielä hetkeksi Marquezin kesälomatunnelmiin.
https://www.youtube.com/watch?v=jFWtTSgpcsw

 

Uusin numero